Jan Strangin karttatieto

Jan Strangin karttatiedon kolmas uudistettu ja laajennettu laitos (valmistunut 30.11.2006, lis. 3.1.2009).

Jan Strangin merikarttatieto Chartarum Amici

Copyright Jan Strang 2006. Tätä aineistoa saa tekijänoikeuden haltijan suostumuksella kopioida opetus- ja tutkimuskäyttöön seuraavilla edellytyksillä: 1) Oppilaiden ja henkilökunnan käytetävissä laitoksen kirjastossa on kirja Suomen karttakirja 1799, 2) kopioista ei peritä maksua, 3) useamman kuin yhden kopion ottamisesta ilmoitetaan tekijänoikeuden haltijalle tämän sivun alalaidassa olevalla palautelomakkeella. Aineistoa, kokonaisena tai osina, ei saa käyttää missään sellaisessa julkaisussa tai julkaisemattomassa aineistossa, josta muodossa tai toisessa peritään maksu.

Karttatiedon hakemisto

Karttatiedon kolmannen laitoksen esipuhe

Karttatiedon kolmas laitos poikkeaa toisesta (vuodelta 1999) seuraavasti:

Mukana on tiedot kolmesta kartastosta, jotka toisesta painoksesta puuttuivat. Nämä ovat: 1) C. P. Hällströmin Suomi-kartasto vuodelta 1799 (faksimilepainoksen esittelyn yhteydessä), 2) Venäläinen topografinen kartasto 1:210 00 noin vuodelta 1850 ja Metsähallituksen Kruununpuustellikartasto 1:100 000 1880-luvulta.

Kokonaan uutena laajennuksena mukaan on otettu merikartat. Aiheen laajuuden vuoksi en ole kuitenkaan sisällyttänyt niitä koskevia tietoja tälle sivulle, vaan olen avannut rinnalle uuden sivuston nimeltä Jan Strangin merikarttatieto.

Karttatiedon hakemistoon

Pitäjänkartoista yleensä (1700-1900-luvut)

Historiallisesti sanalla pitäjänkartta on Suomessa tarkoitettu Maanmittaushallituksen ja sen edeltäjien (jo 1700-luvulta alkaen) virkatyönä ylläpitämiä käsin piirrettyjä pitäjäkohtaisia karttoja mittakaavassa 1:20 000. Nämä kartat koottiin isojako- ja muista maanjakokartoista yhdistelemällä, niin että saatiin koko pitäjän alueen käsittävä kartta. Karttoja ei monistettu vaan niistä oli olemassa vain pari käsin piirrettyä kappaletta kustakin. Vuosien kuluessa kartatkin kuluivat ja maisematkin muuttuivat, joten pitäjänkartat jouduttiin piirtämään kokonaan uudelleen - viimeisen kerran tämän vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Tämä uusin versio tunnetaan 'uutena pitäjänkartastona' vastakohtana 1800-luvun puolivälissä tehdylle 'vanhalle pitäjänkartastolle'. Maanmittaushallituksen 1920-1960-luvuilla julkaisemat pitäjänkartat ovat uuden pitäjänkartaston karttojen kopioita.

Muitakin kuin edellä mainittuja 'virallisia' pitäjänkarttoja ja niistä painettuja kopioita on kutsuttu nimellä 'pitäjänkartta'. Nimeä on käytetty kaikista vain tietyn pitäjän alueen käsittävistä kartoista.

Painetut pitäjäkohtaiset pitäjänkartat

Pitäjäkohtaisilla pitäjänkartoilla tarkoitetaan seuraavassa karttoja, jotka esittävät vain määrätyn pitäjän alueen. Naapuripitäjät näkyvät näillä kartoilla yleensä valkoisena. Suomessa on painettuna julkaistu usean tyyppisiä pitäjäkohtaisia pitäjänkarttoja. Venäjän vallan loppuaikana Koulutarpeiden keskusliike ja eräät muut yksityiset tahot olivat painaneen pitäjänkartoiksi kutsumiaan varsin suurimittakaavaisia pitäjien karttoja. Nämä kartat olivat kuitenkin mittakaavaansa nähden epätarkkoja. Venäjän vallan aikana ei yksityiskohtaisia paikkansa pitäviä karttoja voinut Suomessa suurelle yleisölle julkaista. Joitakin samantyyppisiä karttoja julkaistiin Pohjois-Suomen alueelta vielä 1920-1930-luvuillakin.

Vasta Suomen itsenäistyttyä Maanmittaushallituksen aineistoon perustuvia pitäjänkarttoja ryhdyttiin painamaan. Kaksikymmentä-viisikymmentäluvuilla niiden julkaiseminen tapahtui yksittäisten kuntien kustannuksella ja toimeksiannosta, joskin kartat julkaisi Maanmittaushallitus. Näiden pitäjäkohtaisten pitäjänkarttojen mittakaava vaihteli ollen yleensä noin 1:30 000. Koska koko kunnan alue muodosti yhden lehden, tuli kartoista varsin suuria 'lakanoita'. Kartat painettiin monivärisinä. Ne perustuivat täydennettyyn (vuodesta 1897 alkaen koottuun) niin sanottuun uuteen pitäjänkartta-aineistoon. Kaikkiaan pitäjäkohtaisia pitäjänkarttoja on ilmestynyt noin satakunta.

Pitäjäkohtaisten pitäjänkarttojen lisäksi 1940-1950-luvuilla on Maanmittaushallituksen kustantantamina painettu lehtijakoon perustuvia pitäjänkarttoja mittakaavassa 1:20 000. Näissä kartoissa yhdellä lehdellä näkyy usein useamman pitäjän aluetta.

1960-luvulta alkaen ovat monet kunnat teettäneet Maanmittaushallituksella kyseisen kunnan alueen kattavia ja kunnanrajoja noudattelevia eripainoksia peruskartoista. Mittakaava on vaihdellut ollen useimmiten kuitenkin 1:20 000 - 1:50 000. Erityisen paljon tällaisia karttoja ovat teettäneet ne kunnat, jotka jo ennen toista maailmansotaa olivat teettäneet pitäjänkartat kuntansa alueelta. Näin perinne on jatkunut.

Pitäjänkartoiksi voitaneen kutsua myös 1970-luvulla julkaistuja Simo Karjalaisen toimittamia luovutetun Karjalan pitäjien muistokarttoja. Kartat ovat tyyliteltyjä ja kuvitettuja. Detaljitietoa niissä ei ole. Ne ovat dekoratiivisia, mutta eivät tietolähteitä.

Jo 1800-luvulla painettiin yksittäisten pitäjien alueet kattavia karttoja. Nämä olivat kuitenkin tehty oleellisesti pienemmässä mittakaavassa kuin 'virallinen' pitäjänkartasto. Lisäksi ne olivat epätarkkoja. Näitä ilmestyi muun muassa Suomi-aikakauskirjan ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjan liitteinä. Erityisesti ansaitsee mainita C. H. Nybergin 1840-luvulla yhteisotsikolla Kartor och beskrifningar öfver sochnarne i Nylands län toimittamat 24 kappaletta Uudenmaan pitäjien karttaa mittakaavassa 1:100 000.

Painetut lehtijaon mukaiset pitäjänkartat 1:20 000

Maanmittaushallitus painatti pääasiassa 1940-luvulla pitäjänkarttoja mittakaavassa 1:20 000. Uusintapainoksia yksittäisistä lehdistä otettiin vielä 1950- ja 1960-luvuillakin. Nämä pitäjänkartat perustuivat 1920-, 1930- ja 1940-luvuilla täydennysmitattuun Maanmittaushallituksen vanhaan pitäjänkartta-aineistoon. Tämä aineisto taas oli eri aikoina koottu vanhoista isojakokartoista ja muista maanjakokartoista. Kartat painettiin musta-valkoisina. Karttojen taso vaihtelee. Valtaosaltaan ne ovat erittäin informaatiorikkaita, mutta paljon on myös informaatiosisällöltään köyhempiä ilman 'pintamerkkejä' julkaistuja lehtiä. Suurin osa lehdistä julkaistiin yleislehtijaossa eli niiden lehtijako on yhtenevä myöhemmin ilmestyneiden peruskarttojen lehtijaon kanssa. Ehkä noin kolmannes lehdistä julkaistiin polyedriprojektion mukaisessa lehtijaossa. Joissakin tapauksissa lehtijako oli täysin erillinen.

Karttoja ilmestyi pääasiassa Etelä-Suomesta linjan Vaasa-Savonlinna eteläpuoleiselta alueelta, suuresta osasta Etelä-Pohjanmaata sekä yksittäisistä Kuopion- ja Oulun-läänin pitäjistä. Karttoja ei kuitenkaan ilmestynyt suurimmasta osasta Mikkelin lääniä ja Päijät-Hämettä. Tässä mainittujen 1:20 000-karttojen lisäksi on joistakin pitäjistä eri tahojen kustannuksella ilmestynyt pitäjänrajoja noudattavia eri mittakaavaisia pitäjänkarttoja.

Mikä ero on pitäjänkartoilla ja topografisilla kartoilla?

Neljäkymmentäluvulla julkaisi Maanmittaushallitus kahdenlaisia karttoja mittakaavassa 1:20 000. Toisia kutsuttiin topografisiksi kartoiksi ja toisia pitäjänkartoiksi. Kahden rinnakkaisen karttatyypin olemassaolo johtui historiallisista syistä. Nämä kartat korvautuivat vähitellen peruskartoilla, joiden julkaiseminen alkoi v. 1947 ja koko peruskartasto valmistui 1970-luvun alkupuolella.

Pitäjänkarttoja on olemassa huomattavasti laajemmalta alueelta kuin topografisia karttoja. Toki topografisia karttoja laadittiin paljon 1920- ja 1930-luvuilla, mutta valtaosa tästä aineistosta kuvaa alueita, jotka Suomi luovutti Neuvostoliitolle.

Historiallisen tiedon lähteinä kummatkin ovat yhtä lailla arvokkaita. Vain harvoilta alueilta on olemassa sekä topografisia karttoja, että pitäjänkarttoja. Näin ollen yksittäisen paikkakunnan historiallisesta maantieteestä kiinnostuneen ei tarvitse yleensä valita jompaa kumpaa, vaan voi tyytyä siihen karttaan, mikä kyseiseltä paikkakunnalta on satuttu julkaisemaan.

Kummankin kartaston kartoista saa yksityiskohtaisen kuvan siitä, miltä vanha 'agraari-Suomi' viimeisessä ja vauraimmassa vaiheessaan näytti. Suurin osa kansasta asui tuolloin maalla. Uusia autoteitä ei vielä oltu rakennettu vaan tieverkko oli hevosliikennekauden perua. Kesämökkejä ei juurikaan ollut, metsäautotiet puuttuivat, metsät ja suot olivat ojittamatta. Kaupungit olivat pieniä ja kompakteja, lähiöitä ei ollut, ainoita esikaupunkeja olivat muutamat lähinnä ratojen varsille villisti syntyneet huvilayhdyskunnat. Pienempien kaupunkien, kauppaloiden ja muiden pientaajamien lähes koko rakennuskanta oli puutaloja laajoine pihoineen. Tuosta rakennuskannasta on nykyään vain häviävän pieni osuus jäljellä.

Karttatiedon hakemistoon

Suomen taloudellinen kartta 1:100 000

Näytekuva Suomen taloudellisesta kartasta v. 1912 Suomen taloudellinen kartta nimistä kartastoa mittakaavassa 1:100 000 julkaistiin Suomessa vuodesta 1912 alkaen aina 1960-luvulle asti. Kartasto muodosti jatkon vuosina 1906-1912 julkaistuille painetuille kihlakuntakohtaisille kihlakunnan kartoille. Sana kihlakunnankartta esiintyi taloudellisen kartan lehtien sulkuihin pantuna alaotsikkona vuoteen 1920 asti. Painetut kihlakunnan kartat (ja myöhemmin Suomen Taloudellisen kartan lehdet) olivat painettuja versioita Maanmittaushallituksen 1800-1900-lukujen vaihteessa uudistamista käsin piirtämällä ylläpidetyistä 'virallisista' kihlakunnan kartoista. Maanmittaushallitus oli 1840-luvulta lähtien virkatyönä ylläpitänyt kihlakunnankartastoa mittakaavassa 1:100 000. Karttoja ei 1800-luvulla painettu. (vertaa: Pitäjänkartat)

Kartaston tiedot perustuivat viimekädessä Maanmittaushallituksen isojako- ja muihin maanjakokarttoihin. Itäisimmässä Suomessa taloudellista karttaa täydentää samaan lähtöaineistoon perustuva ja lehtijaoltaan yhtenevä Itä-Suomen puolisotilaallinen kartasto 1:100 000.

Taloudellista karttaa julkaistiin neljässä eri lehtijaossa:

Joiltakin alueilta on ilmestynyt vain yhden lehtijaon mukaisia lehtiä - toisilta taas useamman lehtijaon mukaisia lehtiä. Vaikka uusia lehtijakoja otettiin käyttöön niin vanhoista ei kuitenkaan kokonaan luovuttu. Uusintapainoksia otettaessa vain harvoin siirryttiin lehtijaosta toiseen.

Värityksen osalta taloudellisen kartan karttalehtiä on kolmea päätyyppiä - monivärisiä, kaksivärisiä ja yksivärisiä. Monivärisissä värejä on useimmiten käytetty seuraavasti: pohja - musta; pellot - keltaiset; tiet ja rajat - punaiset (joskus tiet ruskeat); vedet ja suo - siniset; niityt - vihreät. Vihreää niittyväriä ei yleensä enää käytetty 1920-1930-luvuilla. Kaksivärisiä lehtiä painettiin etupäässä 1940-luvulla. Syy värien karsimiseen lienee ollut joko painovärien huono saatavuus sodan aikana tai yleinen sodan aiheuttama säästämisen tarve. Kaksivärisissä karttalehdissä ainoa mustan pohjavärin lisäksi käytetty väri oli sininen. Sinistäkin säästettiin, sillä soiden kuvaamiseen sitä ei enää riittänyt. Uusintapainoksia varten kartat jouduttiin osin piirtämään uudelleen, jotta aiemmin väreillä esille tuodut seikat olisi voitu kuvata mustalla pohjavärillä. Kartoista on painettu myös yksivärisiä, mustavalkeita, painoksia.

Taloudellisia karttoja on ilmestynyt noin 2/3:sta Suomen pinta-alaa. Vanhimmat kartat ovat Etelä-Suomesta. Pohjois-Savon kartat ilmestyivät vasta 1940-luvulla. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa sekä suuri osa Etelä-Pohjanmaata ja Keski-Suomeakin jää lähes kokonaan taloudellisten karttojen peittoalueen ulkopuolelle.

Monista karttalehdistä on useita painoksia. Painokset poikkeavat hyvin usein toisistaan myös sisältönsä osalta. Tyypillisesti Etelä-Suomen paikkakunnista on julkaistu kolmesta neljään selvästi erilaista Taloudellisen kartan versiota. Pohjois- ja Itä-Suomen lehdistä erilaisia painoksia on yleensä vähemmän.

Itä-Suomen puolisotilaallinen kartta 1:100 000 eli Salmin ja Ilomantsin kihlakuntien puolisotilaallinen kartta (v. 1922-1929)

Näytekuva Itä-Suomen puolisotilaalliseta kartasta Tämä kartasto käsittää Laatokan Karjalan sekä nykyisen Pohjois-Karjalan maakunnan kaakkoisosia ja nykyisen Etelä-Karjalan maakunnan pohjois-osia - suurin piirtein Imatra-Joensuu linjan itäpuoliset alueet. Alunperin vuonna 1922 kartasto käsitti vain Salmin ja Ilomantsin kihlakunnat ja sen alkuperäinen nimi olikin Salmin ja Ilomantsin kihlakuntien puolisotilaallinen kartta. Myöhemmin karttalehtiä julkaistiin myös näitä kihlakuntia lännempää. Kartat perustuvat Maanmittaushallituksen painamattomiin kihlakunnankarttoihin 1:100 000. Lehtijako on sama kuin polyedriprojektiossa julkaistuilla Suomen Taloudellisilla kartalla. Kartastoa voidaan pitää Taloudellisen kartaston täydennyksenä. Kartat julkaistiin 1920-luvulla puolustusvoimien tarpeisiin. Vasta itsenäistyneen Suomen itärajan tuntumasta ei aiemmin ollut julkaistu painettuja karttoja. Lehdet ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mustavalkoisia. Maastoa on kuvattu pintamerkein. Painettuja lehtiä ilmestyi 15 kappaletta. Ne on numeroitu juoksevasti yhdestä viiteentoista. Lisäksi lehdillä on taloudellisten karttojen lehtijaon mukaiset lehtinumerot. Sotilaallisesta nimestään huolimatta kartta oli 1930-luvulla vapaassa myynnissä.

Karttatiedon hakemistoon

Kruununpuustellikartat 1:100 000 (v. 1879–1892)

1800-luvun ainoan kihlakunnankarttojen painatuksen toteutti Metsähallitus. Vuosina 1879–1892 se julkaisi sarjan (ainakin 40 kpl) edellä mainittuihin kihlakunnankarttoihin perustuvia ns. kruunupuustellikarttoja mittakaavassa 1:100 000. Kartat ovat kihlakunnankartoista laadittuja kopioita, joista kuitenkin suuri osa kihlakunnan karttojen tiedoista on jätetty pois. Mustalla painettu pohjapiirroskartta lienee tarkoitettu täydennettäväksi joko käsin tai väripainatuksella. Ilman tällaista täydentämistä kartta on selvästi puolivalmiste. Kansallisarkiston kappaleissa kartat on kauniisti käsin värein täydennetty. Helsingin yliopiston kirjaston vapaakappalekokoelmassa on vain painetut niukkatietoiset pohjapiirroskartat. Kaikille kruununpuustellikartoille on painettu kartussi, jolla on nimekkeenä teksti "Karta öfver krono boställena i […] härad af […] län upprättad å forststyrelsen år […]". Näitä karttoja ei Kansallisarkiston kokoelmassa ole Viipurin läänin alueelta, Pohjois-Karjalasta eikä varsinaisesta Lapista, joten epäselvää on onko noilta alueilta kruununpuustellikarttoja ilmestynyt.

Topografinen kartta 1:20 000 (1920-luku - 1940-luku)

Näytekuva Topografiesesta kartasta 1:20 000

Suomalaisia topografisia karttoja kaavassa 1:20 000 julkaistiin kaksikymmentäluvun alkupuolelta lähtien aina 1940-luvun lopulle. Jossain tapauksissa uusitapainoksia on voitu ottaa tämänkin jälkeen. Uudenlaisia topografisia karttoja 1:20 000 ryhdyttiin 1950-luvun lopulta lähtien julkaisemaan Lapin läänin harvaanasutuilta seuduilta.

Topografiset kartat 1:20 000 olivat tarkoitetut ensisijassa sotilaskäyttöön. Niitä voi pitää nykyisten peruskarttojen edeltäjinä. Karttoja julkaistiin vain varsin pienestä osasta Suomea eli entisen Viipurin läänin alueelta, Petsamon pohjoisosasta, Helsingin ympäristöstä, Etelä-Hämeestä sekä eräiltä varuskuntapaikkakunnilta ja Suomenlahden rannikon saarilta.

Vanhimmat lehdet 1920-luvulla (Jyväskylän ja Vaasan ympäristöt) julkaistiin vanhassa venäläisten topografikarttojen lehtijaossa. 1920-luvulla otettiin käyttöön Gauss-Krugerin projektioon perustuva lehtijako, joka oli lähes sama kuin nykyisin käytössä oleva yleislehtijako. Yleislehtijako otettiin käyttöön vuonna 1942, josta lähtien karttojen yläkulmaan painettiin lehtinumeroksi kuusinumeroinen ns. tilausnumero. Vanhimpien karttojen ainoa lehtinumero oli kartan otsikon eteen painettu pitkähkö numerosarja, joka ilmaisi karttalehden reunojen koordinaattiarvot. Lehtien koko on yleensä 50 x 50 cm, jolla näkyy 10 x 10 km:n suuruinen alue.

Värejä on yleensä käytetty seuraavasti: pohja - musta; korkeuskäyrät - ruskeat; vedet - siniset; ajotiet - punaiset. Tästä säännöstä on poikkeuksia. Niinpä vuoden 1935 jälkeen painetuissa Karjalan kartoissa on ilmeisesti säästäväisyyssyistä käytetty yleensä vain mustaa ja ruskeata väriä. Sininen vesistöväri on näissä lehdissä korvattu viivoituksella.

Useista kartoista on otettu useampia painoksia. Vaikka suuri osa eri painoksista onkin karttojen sisällön osalta muuttamattomia uusintapainoksia, niin paljon on myös sellaisia uusintapainoksia, joissa sisältöä on korjailtu. Painosten välisiä eroja on seuraavaa kolmea päätyyppiä: 1) Kartta on kokonaan piirretty uudestaan; 2) Kartta on ajantasaistettu lisäämällä siihen uusia rakennettuja teitä, asutuksia jne.; 3) vuoden 1935 jälkeen ilmestyneet uusintapainokset ennen vuotta 1935 ilmestyneistä Karjalan kartoista on osaksi piirretty uudestaan, jotta painovärien lukumäärän vähentäminen ei olisi liikaa huonontanut karttojen luettavuutta.

Karttatiedon hakemistoon

Topografinen kartta 1:50 000 (1920-1940-luvut)

Näytekuva Topografisesta kartasta 1:50 000

Topografisia karttoja mittakaavassa 1:50 000 painettiin Suomessa 1920-1940-luvuilla. Karttoja on kahta, toisistaan selvästi poikkeavaa, tyyppiä. Valtaosan julkaistusta aineistosta muodostaa Karjalan kannaksen sekä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat käsittävä kartasto. Siihen kuuluu 43 lehteä kattaen Kymijoen, Saimaan, Vuoksen, Laatokan, Neva-joen ja Suomenlahden välisen alueen.

Kartat piirrettiin 1920-luvun alussa, mutta niistä otettiin lisäpainoksia aina 1940-luvulle asti. Joissakin tapauksissa lisäpainoksia on myös ajantasaistettu ja korjailtu. Karttoja on myyty sekä suorina paperilehtinä, että kankaalla taustettuina, taitteita myöten leikattuina kokoontaitettavina 'tasku painoksina'. Kartat ovat monivärisiä: metsät vihreitä, vedet sinisiä, korkeuskäyrät ruskeita ja pohja musta. Yleisvaikutelma on vihertävyys. Käytetyn vihreän värin sävy vaihtelee suuresti eri painoksien kohdalla. Samoin eri painoksissa käytetyn paperin laadussa on suurta vaihtelua.

Kartat perustuivat venäläisten sotilasviranomaisten pääasiassa 1800-luvun puolella tekemiin mittauksiin ja niiden perusteella tehtyyn venäläiseen topografikarttaan 1:42 000. Topografisia karttoja 1:50 000 tehtäessä tämä vanha aineisto ajantasaistettiin ja kartat piirrettiin alusta alkaen uudelleen.

Lehtijako perustuu Helsingin 0-meridiaanin mukaiseen astejakoon, jossa lehden leveys on puoli astetta ja korkeus 15 minuuttia. Lehtijako on osin yhtenevä polyedriprojektiossa julkaistujen taloudellisen kartan lehtien lehtijaon kanssa. Lehtien koordinaatisto perustuu useimmiten Helsingin 0-meridiaaniin. Joissakin lehdissä on käytetty myös Gauss-Krugerin projektion mukaista Greenwichin-0 meridiaaniin perustuvaa koordinaatistoa.

Korkeuskäyrien väli on useimmiten venäläisiin alkuperäiskarttoihin perustuen 2 sashenia (= 4,27 metriä). Osalla lehdistä korkeuskäyrästö on siirretty metrijärjestelmään ollen käyrien väli tuolloin viisi metriä.

Toisen tyypin topografisia karttoja 1:50 000 muodostavat eräiltä alueilta julkaistut yksittäiset lehdet. Koska Länsi-Suomen venäläiset topografiset kartat oli tehty jo 1870-1880-luvuilla, katsottiin ne liian vanhoiksi toimimaan sellaisenaan suomalaisten karttojen perustana. Niinpä siellä ryhdyttiin lisämittauksiin, joita tehtiinkin varsin laajalla alueella ja useita karttalehtiä piirrettiinkin valmiiksi. Työt kuitenkin keskeytettiin muiden kiireellisempinä pidettyjen töiden vuoksi. Näistä läntisen Suomen kartoista painettiin vain Hämeenlinnana ja Tyrvännön ympäristöjen karttalehdet. Ne ovat selvästi yksityiskohdiltaan tarkempia ja yleisilmeeltään uudenaikaisempia kuin Itä-Suomen alueelta aiemmin tehdyt 1:50 000 kartat. Näitä uudentyyppisiä topografisia karttoja 1:50 000 julkaistiin sittemmin eräiltä muiltakin alueilta (Turun varuskunta-alue, Helsingin ympäristö, Kyröskosken ympäristö, Kuopion ympäristö, Utin leirialueen ympäristö, Pallas-Ounastunturit).

Karttatiedon hakemistoon

Topografinen kartta 1:100 000 (1920-1940-luvut)

1920-1940-lukujen suomalaisia topografisia karttoja mittakaavassa 1:100 000 on olemassa kahta päätyyppiä - vanhempaa ja uudempaa. Ne eroavat toisistaan ennen kaikkea lehtijaon ja esitystavan suhteen. Vanhemman tyypin karttoja kutsutaan alla polyedriprojektion astejakolehdeksi ja uudempaa tyyppiä Gauss-Krugerin projektioon tehdyiksi lehdiksi.

Polyedriprojektion astejakolehdet (1920-luku)

Näytekuva Topogrfisen kartan 1:100 000 polyedriprojektion mukaisesta astejakolehdestä

Vanhempaa tyyppiä ovat 1920-luvun alkupuolella ilmestyneet Viipurin-läänin eteläosasta (linjan Käkisalmi-Lappeenranta-Selänpää eteläpuolelta) julkaistut 27 karttalehteä. Ne ovat yleensä pienennöksiä samalta alueelta julkaistuista topografikartoista 1:50 000. Kartat perustuvat venäläisten sotilasviranomaisten pääasiassa 1800-luvun puolella tekemiin mittauksiin ja niiden perusteella tehtyyn venäläiseen topografikarttaan 1:42 000. Karttoja tehtäessä tämä vanha aineisto ajantasaistettiin ja kartat piirrettiin uudelleen. Kartat ovat monivärisiä: metsät vihreitä, vedet sinisiä, korkeuskäyrät ruskeita.

Lehtijako perustuu Helsingin 0-meridiaanin mukaiseen astejakoon, jossa lehden leveys on puoli astetta ja korkeus 15 minuuttia. Lehtijako on osin yhtenevä polyedriprojektiossa julkaistujen taloudellisen kartan lehtien lehtijaon kanssa. Lehtien koordinaatisto perustuu Helsingin 0-meridiaaniin.

Korkeuskäyrien väli on venäläisiin alkuperäiskarttoihin perustuen 2 sashenia (= 4,27 metriä)

Gauss-Kruegerin projektioon tehdyt lehdet (1928-1951)

Uudempi tyyppi on sama, jota Maanmittaushallitus yhäkin valmistaa. Värit ja esitystapa ovat säilyneet pääosin samoina, joskaan varhaisimmissa kartoissa ei käytetty keltaista peltoväriä. Lehtijako on yleislehtijako, karttalehtien kuvaaman alan koko on yleensä 30 x 40 km (= 12 peruskartan lehteä). Muutamassa tapauksessa ennen vuotta 1943 julkaistujen karttojen lehtijako poikkeaa yleislehtijaosta. Yleislehtijaon mukainen numerointi otettiin käyttöön vasta 1942.

Uudempaa tyyppiä alettiin valmistaa 1930-luvun alusta Laatokan-Karjalan alueelta. Ensiksi ilmestyneitä karttalehtiä kutsuttiin rekognosointikartoiksi, niiden tekemiseen käytetystä kartoitustavasta johtuen (Suomalainen rekognosointikartta 1:100 000). Karttoja julkaistiin 1930-1940-luvuilla etupäässä Itä-Suomesta - Viipurin läänistä ja osista Mikkelin lääniä ja nykyistä Pohjois-Karjalan lääniä. Vanhimpien karttojen kartoituksellinen taso vaihtelee. Erityisesti Pohjois-Karjalan ja Mikkelin-läänin läänin alueilta 1940-luvulla julkaistut kartat ja vanhimmat Laatokan-Karjalan kartat perustuvat pääosin vanhaan aineistoon ja tämän aineiston tasoltaan vaihtelevaan täydennysmittaukseen. Laatokan Karjalan alueen kartoista ilmestyi yleensä ennen vuotta 1944 vielä toinen kokonaan uudistettu painos, joka perustui topografisiin karttoihin 1:20 000. Sodan aikana julkaistiin kovassa kiireessä etupäässä Pohjois-Karjalan alueelta, joitakin hyvinkin puutteellisiin tietoihin perustuvia karttalehtiä, jotka painettiinkin vain kahdella värillä (vedet siniset).

Saimaan vesistökartta 1:100 000

Topografisen kartan 1:100 000 uudemman tyypin Itä-Suomen kartastoa täydentää Saimaan alueelta julkaistu Saimaan vesistökartta 1:100.00. Nämä kartat on julkaistu 1940-luvulla samassa lehtijaossa kuin topografisetkin kartat, alueilta, joilta topografisia karttoja ei tuolloin ollut olemassa. Kartat ovat kaksivärisiä ja paljon topografisia karttoja pelkistetympiä. Ne perustuvat vanhoihin taloudellisiin karttoihin ja Saimaan alueen merikortteihin.

Karttatiedon hakemistoon

Peruskartta 1:20 000 (1947-)

Peruskarttaa voitaneen pitää ensimmäinen koko Suomen kattavana suurimittakaavaisena kartastona. Itse asiassa Peruskarttoja, sanan varsinaisessa merkityksessä, ei ole Suomen joka kolkasta. Osista pohjoisinta Suomea on peruskartan sijasta julkaistu, tosin samassa mittakaavassa painettuja, mutta peruskarttaa hieman epätarkempia, Topografisia karttoja 1:20 000.

Peruskarttojen julkaiseminen aloitettiin vuonna 1947 ja se valmistui vuonna 1977. Sittemmin kaikista lehdistä on otettu uudistetut painokset. Painoksia on uusittu yleensä 10-20 vuoden välein. Joiltakin paikkakunnilta saattaa olla neljäkin eri ajalta olevaa erilaista peruskarttalehteä. Vanhimmat lehdet ovat jo viidenkymmenen vuoden takaa. Perusilmeeltään peruskartan lehdet ovat säilyneet hyvin samankaltaisina. Pieniä muutoksia on kuitenkin vuosien varrella tapahtunut. Niinpä vanhimpien lehtien koordinaattiruudusto oli karttalehtien reunojen suuntainen eli osoitti 'karttapohjoiseen'. Myöhemmissä painoksia on tässä suhteessa huononnettu, eli niihin on painettu punaisella etelä-pohjois- suunnasta huomattavan paljon poikkeava niin sanottu yhtenäiskoordinaatisto. Tämä takaperoinen uudistus on tehty muun muassa jotta tykillä ampuminen yli pituuspiirien 22º30', 25º30' ja 28º30' (= Gauss-Kruegerin projektiokaistojen saumapituuspiirit) olisi yhtä helppoa kuin muidenkin pituuspiirien yli.

Alkuaan peruskarttoja myytiin kahdenlaisia painoksia - ilman tilusrajoja ja tilusrajojen kanssa. Alkuaan peruskarttoja myytiin vain suorina lehtinä. Myöhemmin niitä on myyty myös valmiiksi taitettuina, jota varten karttojen levennettyyn marginaaliin on painettu värillinen 'kantena' toimiva otsikkotieto.

Topografinen kartta 1:20 000 (uusi laitos) (1958-1977-)

Niistä osista Pohjois-Suomea, joista peruskarttoja ei tehty tehtiin peruskarttaan nähden vaatimattomampia Topografisia karttoja 1:20 000. Kun peruskartat alunperin piirrettiin mittakaavassa 1:10 000 ja painettiin mittakaavaan 1:20 000 pienennettynä niin Topografiset kartat 1:20 000 piirrettiin suoraan lopulliseen mittakaavaansa. Kartaston valmistamiseen ryhdyttiin kun huomattiin, että peruskartan tasoisten karttojen tuottaminen koko Suomesta kestäisi kohtuuttoman kauan. Näin saatiin Pohjoisimman Suomen pääosin harvaan asutut ja asumattomat alueet kartoitettua huomattavasti nopeammin. Kartasto valmistui vuonna 1977. Myöhemmin sen lehdistä on otettu ajantasaistettuja painoksia. Kartaston uusittuihin lehtiin on otettu mukaan myös kiinteistörajat, joita alkuperäisissä painoksissa ei ollut. Suuresta osasta niitä alueita, joista alunperin oli olemassa vain topografinen kartta 1:20 000 on myöhemmin julkaistu peruskartta.

Peruskartan pienennös 1:50 000 (1964-) ja Topografinen kartta 1:50.00 - Lappi (1971- )

Vuodesta 1964 ryhdyttiin julkaisemaan peruskarttaa pienenettynä mittakaavaan 1:50 000. Näin saatiin varsin vähäisellä vaivalla aikaan mittakaavojen 1:20 000 ja 1:100 000 väliin sijoittuva ja sinne kaivattu kartasto. Karttalehdet ovat pienehköjä. Pienentämisen johdosta kartat ovat myös vaikealukuisia. Niiltä Pohjois-Suomen alueilta, joilta peruskarttoja ei ollut olemassa ryhdyttiin vuodesta 1971 alkaen julkaisemaan peruskartan pienennöstä vastaavia 'Topografisen kartan 1:20 000 pienennöksiä' nimellä Topografinen kartta 1:50 000. Koska pohjoisen topografiset kartat 1:20 000 olivat alunperin piirretyt pienempään mittakaavaan kuin peruskartat, ei karttojen luettavuus pienennettäessä huonontunut yhtä paljon kuin peruskarttojen..

Topografinen kartta 1:50 000 (1990-)

Kokonaan uusi Topografinen kartta 1:50 000 luotiin 1980-1990 lukujen vaihteessa ennen kaikkea puolustusvoimien kokemaan tarpeeseen. Kartat on alunperin piirretty nimenomaan mittakaavassa 1:50 000 julkaistaviksi. Esitystapa on uusittu. Lehdet ovat suurempikokoisia kuin entiset 1:50 000 karttalehdet tai peruskarttalehdet.

Topografinen kartta 1:100 000 (uusi laitos 1955-)

Vuodesta 1955 julkaistut topografiset kartat mittakaavassa 1:100 000 eivät ulkoasultaan juurikaan poikkea vastaavista 1930-1940-luvun kartoista. Projektio on sama, lehtijako on lähes sama samoin kuin esitystapakin. Merkittävin käyttäjän havaitsema ero on peltojen keltainen väri, jota ennen vuotta 1951 julkaistuissa kartoissa ei ollut. Uusia topografisia karttoja 1:100 000 tehtiin sitä mukaan kun peruskarttoja ja topografisia karttoja 1:20 000 valmistui. Koko kartasto oli valmis vuonna 1983. Kartasto käsittää 342 lehteä.

Karttatiedon hakemistoon

Etelä-Suomen topografinen kartta 1:210 000. (v. 1849-)

Vuonna 1849 Venäjän topografikunta ryhtyi julkaisemaan Etelä-Suomen topografikartastoa mittakaavassa 1:210 000. Lehtijakokartan mukaan kartasto ylettyy pohjoisessa Ouluun ja Kajaaniin. Lehdet on numeroitu roomalaisilla numeroilla. Numerointi alkaa pohjoisesta ja etenee vaakariveinä vasemmalta oikealle ja etelään. Oulun lehden numero on I. Tiedossani ei ole valmistuiko kartasto. Olen nähnyt vain Etelä-Suomen rannikkoseudun lehdet XXXIII-XLII (lehtijaon kaksi eteläisintä riviä). Näissä lehdissä vesistöt olivat käsin reunaväritetyt.

Topografinen kartta 1:100 000 (1850-luku) eli ns. Kalmbergin kartasto

Näytekuva 1850-luvun topografisesta kartasta 1:100 000

Krimin sodan johdosta laativat venäläiset sotilastopografit varsin laajan kartaston mittakaavassa l: 100 000. Kartoitustyötä johti suomalainen eversti Gustaf Adolf Kalmberg, josta syystä kartasto tunnetaan Suomessa nimellä Kalmbergin kartasto. Kartasto ilmestyi painettuna ja on se näin ollen vanhin suurimittakaavainen laajan alueen käsittävä Suomen kartasto. Karttojen ensimmäinen painos on vuosilta 1855-1856. Toinen painos otettiin ilmeisesti 1870-luvun puolivälissä, jolloin karttoihin lisättiin uudet rautatielinjat. Ensipainoksessa metsät ovat ruskeat, toisessa vihreät. Kartasto käsittää kaikkiaan 86 lehteä ja kattaa suurin piirtein linjan Kristiinankaupunki-Metsäpirtti eteläpuoleisen Suomen sekä Pohjanlahden rannikkoseudut aina Oulun korkeudelle saakka.

Kartat perustuvat pääosin Maanmittaushallituksen 1800-luvun alussa tekemiin (painamattomiin) kihlakunnankarttoihin. Lehtien koko on noin 37 x 43 cm. Kartat on painettu kivipainossa, yleensä kahdella värillä. Pohjapiirros on mustalla ja metsät on painettu jollain toisella värinä. Tämä toinen väri vaihtelee, mutta on useimmiten vihreä. Usein lehdet jättävät suttuisen vaikutelman, joka johtunee huolimattomasti tehdystä metsien värittämisestä. Korkeuskäyriä ei ole eikä koordinaatistoa.

Karttatiedon hakemistoon

Topografinen kartta 1:21 000 (ns. puolen virstan kartta)

Näytekuva topografisesta kartasta 1:21 000

Venäjän sotilasviranomaiset kartoittivat vuosina 1870-1907 suurin piirtein linjan Pori-Käkisalmi eteläpuoleisen Suomen mittakaavassa 1:21 000. Näin syntynyt kartasto käsitti 471 karttalehteä. Suomen valtio sai kaksi valokuvajäljennöstä kustakin tämän alkuperäiskartaston lehdestä. Tätä alkuperäisaineistoa on Suomessa kutsuttu nimellä Senaatin kartat. Nämä Suomeen saadut alkuperäiskappaleet värjättiin täällä käsin ja niihin samalla lienee tehty korjauksiakin. Vaikka kartasto Suomen viranomaisille luovutettiinkin, niin kartat olivat sotasalaisuuksia ja niiden käyttö oli hyvin kontrolloitua. Suomalaisten ei sallittu tätä aineistoa painattaa.

Tämän kartaston perusteella painattivat venäläiset 1800-luvun lopulla pienennetyssä 1:42 000 mittakaavassa Etelä-Suomen käsittävän topografisen kartaston (katso topografinen kartta 1:42 000). Koska kartta painettiin mustavalkoisena, jouduttiin seikat, jotka alunperin oli ilmaistu eri väreillä, esittämään erilaisilla pintamerkeillä (metsät pieninä ympyröinä, vedet varjostuksella jne). Tätä varten venäläisten on täytynyt piirtää alkuperäisistä (Venäjällä säilytetyistä lehdistä) uudistetut pintamerkeillä täydennetyt vedokset, joiden perusteella kartat on vasta voitu painaa.

Topografisen kartaston 1:21 000 lehtiä on julkaistu painettuina myös alkuperäisessä mittakaavassa Helsingin ja Viipurin ympäristöistä. Suomessa julkaistusta lähdekirjallisuudesta ei luotettavasti selviä milloin tämä on tapahtunut. Osa lehdistä on painettu ilman pintamerkkejä ehkä jo 1800-luvun puolella ohuelle korkealaatuiselle paperille. Vuoden 1910 paikkeilla on ilmestynyt uudistettuja pintamerkeillä varustettuja lehtiä. Suomen itsenäistyttyä suomalaiset saivat näitä karttoja sotasaaliina ja painattivat niitä lisää.

Mittakaavan 1:21 000 karttoja on kutsuttu puolen virstan kartoiksi, koska niiden mittakaavassa yksi Englannin tuuma kartalla vastaa puolta Venäjän virstaa maastossa. Kartat ovat mustavalkoisia. Vaikka niiden mittatakaava on tarkempi kuin 1:42 000 karttojen, ovat ne useimmiten informaatioarvoltaan huonompia. Tämä, johtuu siitä, että kartoissa ei yleensä ole maastoa kuvaavia pintamerkkejä.

Karttatiedon hakemistoon

Topografinen kartta 1:42 000 (yhden virstan kartta)

Venäjän sotilasviranomaiset kartoittivat vuosina 1870-1907 suurin piirtein linjan Pori-Käkisalmi eteläpuolisen osan Suomea. Näin syntyneestä kartastosta on olemassa ainakin seuraavia mittakaavassa 1:42 000 painettuja erilaisia versioita.

1)Alkuun karttoja painettiin heliogravyyrimenetelmällä (= syväpainossa syövytetyllä kuparilaatalla, jolle karttapiirros oli siirretty alkuperäispiirustuksesta valokuvaamalla). Näkemäni tämän ensimmäisen painoksen lehdet ovat olleet pienikokoisia (noin 26 x 26 cm) ja painojäljeltään korkeatasoisia. Vuoteen 1890 mennessä näitä lehtiä oli painettu 57 kappaletta. Tiedossani ei ole onko koko kartasto ilmestynyt heliogravyyrimenetelmällä painettuna vaiko ei. Tämän painoksen lehdet erottaa myöhemmistä painoksista parhaiten reunoilla näkyvästä syväpainolaatan aiheuttamasta painaumasta (laatanreuna).

Näyte topogrfisesta kartasta 1:42 000 (vanhemman litografiapainoksen kartta)

2)Vuosina 1909-1910 ja 1915-1916 ja todennäköisesti jo aiemminkin, ehkä jo 1890-luvulla, on koko kartasto painettu uudelleen fotolitografisesti (= kivipainossa, karttapiirrokset siirretty valokuvaamalla painokiville). Näitä kivipainolehtiä on kahta kokoa. Alkuperäislehtien kokoisia pieniä (n. 26 x 26 cm) sekä neljän alkuperäislehden kokoisia suuria (n. 52 x 52 cm) lehtiä. Uusiin painoksiin on tehty vähäisiä korjauksia. Uudet rautatielinjat on merkitty, mutta muita muutoksia ei yleensä ole tehty (tästä on ainakin yksi poikkeus - Helsingin lehti on kokonaan uudistettu vuonna 1902). Painojäljen taso on vaihteleva ollen useimmiten kuitenkin täysin tyydyttävä ellei suorastaan hyvä. Käytetty paperi on yleensä ohutta ja kestävää selluloosapohjaista karttapaperia.

Näyte topografisesta kartasta 1:42 000 (uudemman litografiapainoksen kartta)

3)Vuosina 1910-1916 on suurimmasta osasta Uudenmaan läänin lehtiä tehty uudistetut painokset. Maasto on rekognosoitu. Lehdet on kokonaan piirretty uudelleen. Kartat ovat ajantasaistuneet, geodeettinen pohjakin lienee parantunut, mutta työn jälki on heikompi kuin vanhemmissa versioissa. Kartoista jää vaikutelma, että ne olisi piirretty suoraan mittakaavaan 1:42 000 eikä kuten vanhemmat kartat pienennetty mittakaavaan 1:21 000 piirretyistä kartoista.

4)Suomenkielinen painos. Venäjän vallan aikana edellä mainitut kartat olivat vain Venäjän sotalaitoksen käytössä. Siviileille niitä ei myyty. Niiden tekstit olivat venäjänkielisiä. Suomen itsenäistyttyä kartta-aineisto joutui Suomen viranomaisten haltuun. Vuodesta 1918 alkaen niistä ryhdyttiin ottamaan uusia painoksia, joissa venäjäksi kirjoitetut paikannimet oli tekstitetty suomeksi. Lehtijako pysyi lähes samana, mutta lehtien numerointijärjestelmä muuttui. Painojälki ja luettavuus suomalaisessa laitoksessa on kuitenkin pääsääntöisesti huomattavasti heikompi kuin venäläisessä laitoksessa.

Topografinen kartta 1:42 000 (suomenkielinen painos)

5) Vuosina 1907-1912 kartoittivat Venäjän sotilasviranomaiset vielä pääosan Pirkanmaata ja Tampereen ja Porin väliset alueet. Näin syntynyt kartasto 1:42 000 poikkeaa vanhemmasta venäläisestä kartastosta lehtijaon, työn laadun ja esitystavan suhteen. Lehtijako oli erilainen ja jossain määrin sekava. Vaikka kartat on painettu samassa mittakaavassa kuin vanhempi venäläinen kartasto, niin itse kartoitustyö on kuitenkin tehty pienemmässä mittakaavassa ja tästä johtuen tarkkuus ei ole yhtä hyvä. Karttojen geodeettisen luotettavuuden väitetään kuitenkin olevan parempi kuin vanhemmissa kartoissa. Esitystapa on lähinnä sama kuin edellä kohdassa kolme mainituissa Uudenmaan läänin alueelta tehdyissä uusituissa karttalehdissä.

6) Vuosina 1916-1917 kartoittivat venäläiset myös Ahvenanmaan pääsaaret mittakaavassa 1:42 000. Kartasto on painettu kuutena suurehkona lehtenä. Näkemäni painetut kappaleet ovat olleet painojäljeltään hyvin suttuisia.

7) Suomalaiset painattivat vuoden 1917 jälkeen myös lisäpainoksia venäjänkielisistä lehdistä. Näissä on yleensä käytetty hauraampaa paperilaatua kun alkuperäisissä venäläisten painattamissa kartoissa. Painojälkikin on useimmiten suttuisempi.

Mittakaavan 1:42 000 karttoja on kutsuttu yhden virstan kartoiksi, koska niiden mittakaavassa yksi Englannin tuuma kartalla vastaa yhtä Venäjän virstaa maastossa.

Yleisluonnehdintana voidaan sanoa, että tämä kartasto on ensimmäinen tarkkuudeltaan peruskarttoihin rinnastettavissa oleva painettu kartasto Etelä-Suomesta. Tarkempia suomalaisvalmisteisia karttoja ilmestyi vasta 1920-1940-luvuilla (useimmissa tapauksissa vasta 1940-luvulla), jolloin pitäjänkarttoja ja suomalaisia topografisia karttoja ryhdyttiin painattamaan. Kartaston syntyhistoriasta kerrotaan enemmän luvussa 'Topografinen kartta 1:21 000'.

Karttatiedon hakemistoon

Topografinen (eli rekognosointi) kartta 1:84 000 (1917)

Näyte: Topografinen (eli rekognosointi) kartta 1:84 000

Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset kartoittivat kohtalaisen laajoja alueita Itä-Suomesta mittakaavassa 1:42:000. Kartoitus tapahtui niin sanotusti rekognosoimalla, eli vanhan jo olemassa olevan kartta-aineiston tarkistusmittauksena. Perusaineistona oli 1800-luvun alussa mittakaavassa 1:20 000 laaditut (mutta painamatta jääneet) ns. 'kenttä-brouillonit'. Vuonna 1917 osa tästä kartastosta ilmestyi painettuna ja mittakaavaan 1:84 000 pienennettynä. Kartat on painettu kolmella värillä (pohjapiirros musta, vedet siniset ja korkeuskäyrät ruskeat). Ilmestyneet 29 lehteä käsittävät yhtenäisen alueen Mikkelin, Savonlinna ja Joensuun ympäristöistä. Lehtien koko on 15 x 27 minuuttia ja korkeuskäyrien väli 8 sashenia (noin 17 metriä).

Karttatiedon hakemistoon

Suomen yleiskartta 1:400 000, 1:300 000, 1:315 000 (vanha painos 1864-1963)

Suomen Yleiskartta 1:400 000 (vanhimpien lehtien otsikkona: Karta öfver Finland)

Näyte: Suomen Yleiskartta 1:400 000 (vanha painos)

Vuosina 1864-1873 valmistui painosta mittakaavassa 1:400 000 tehty Suomen Yleiskartta. Itse kartoitustyö oli alkanut jo 1840-luvulla. Tämä kartasto oli ensimmäinen koko Suomen alueen kattava jossain määrin yksityiskohtainen kartasto. Monissa tapauksissa yleiskartta säilyikin tarkimpana paikkakunnalta saatavissa olevana karttana lähes sadan vuoden ajan. Vuosien kuluessa yleiskartan lehtiä useaan otteeseen painettiin uudestaan, ajantasaistettiin ja uusittiin kokonaan.

Alunperin kartta koostui 30:stä lehdestä, jotka ainakin periaatteessa oli ajateltu yhteen liitettäviksi niin, että syntyisi yksi suuri Suomen kartta. Tästä tarkoituksesta kielii kartan vasempaan ylälaitaan piirretty suuri koristeellinen, lähes yhden osalehden täyttävä, kartushi. Virastojen seinillä tällaisia yhteen liimattuja yli kolme metriä korkeita karttoja lienee aikoinaan käytettykin. Kartasto on saatettu sitoa myös kirjaksi, mutta useimmiten sen lehtiä on käytetty erillisinä. Lehdet oli numeroitu kaksiosaisella numeroyhdistelmällä, jossa ensin kirjain (A-F) ilmaisi rivin ja arabialainen numero (1-5) sarakkeen niin, että Kilpisjärven lehti oli A1 ja Karjalan kannaksen lehti F5. Yhteensä karttalehtiä on 30. Lisäksi painettiin erillinen lehtijakolehti

Näyte: Suomen Yleiskartta 1:400 000 (uudistettu painos)

Ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen eri lehdistä on otettu vaihteleva määrä lisäpainoksia aina vuoteen 1963 saakka. Ensimmäiset korjatut uusintapainokset on otettu jo 1870-luvulla, mutta monista, erityisesti Pohjois-Suomen lehdistä, toinen painos on ilmestynyt vasta 1800-luvun lopulla. Joistakin - erityisesti Etelä-Suomen - lehdistä ilmestyi toistakymmentä erilaista painosta. Vähiten uusintapainoksia otettiin etupäässä naapurimaita Ruotsia ja Venäjää kuvaavista reuna-aluelehdistä. Joissakin tapauksissa uusintapainoksien kartat on piirretty kokonaan uudelleen. Useimmiten ne on kuitenkin tehty vanhoilla paino-originaaleilla (painokivillä), joita on vain vähäisessä määrin tai ei lainkaan korjailtu. Kaikki kartaston lehdet piirrettiin alusta lähtien uudelleen vuosina 1896-1927. Alkuperäispainoksen kivillä painettujen lehtien otsikkona on 'Sektionen [lehtinumero se ja se] af Karta öfver Finland. Uudelleen piirrettyjen lehtien otsikkona taas on Suomen Yleiskartta - Generalkarta över Finland.

Vaikka vanhimpien painosten kartografinen laatu (= totuutta vastaavuus) on heikompi kuin uusimpien, vaikuttavat ne kuitenkin painoasultaan huolitelluimmilta. Joet erottuvat niissä selvästi paksumpina viivoina.

Yleisilmeeltään kartat ovat harmahtavia. Mustan pohjapainatusvärin lisäksi niissä on käytetty sinertävän vihreätä vesistöväriä. Ruskeata on käytetty teiden värinä sekä mäkien ilmaisemiseen varjostuksella. Uusimmissa painoksissa teiden väri on punainen. Joskus osa hallinnollisista rajoista on painettu punaisella. Vanhimmissa painoksissa hallinnollisia rajoja on väritetty käsin.

Yleiskartasta on ilmestynyt yksittäisiä normaalilehtijaosta poikkeavia lehtiä. Vuosina 1937 ja 1938 julkaistiin Etelä-Suomesta erillisiin painettuihin kansiin taskukokoon taitetut lehdet 'Lounais-Suomi' ja 'Kaakkois-Suomi'. Kaksikymmentäluvulla julkaistun Suomenmaa-kirjan useimmat läänikohtaiset liitekartat olivat yleiskartan otteita. Ainakin osaa näistä myytiin myös erikseen - pahvikansissa ja paikannimihakemistolla varustettuina. Jäljempänä mainittavan yleiskarttakirjan yksittäisiä lehtiä myytiin myös erikseen.

Yleiskartan 1:400 000 ensimmäisen laitoksen (1864-1955) eri lehtien painovuosia

Alla on lueteltu vanhan yleiskartan lehdet sekä lehdistä otettujen eri painosten painovuodet. Tiedot eri painoksista on kerätty kirjallisuudesta ja kirjastojen luetteloista. Lähdetiedoissa on ollut ristiriitaisuuksia, joten otaksuttavaa on, että luettelossa on virheitä. Kursiivilla on merkitty epävarmimmilta tuntuvat tiedot (= sellaiset painokset, joiden olemassaoloa ei ole voitu vahvistaa kahdesta toisistaan riippumattomasta tietolähteestä ja joita luettelon tekijä ei ole itse nähnyt). Lihavoidulla on merkitty ensimmäinen painos ja ensimmäinen kokonaan uudelleen piirretty painos. Osa uusintapainoksista saattaa olla vain päälle painatuksia. Näitä tehtiin erityisesti vuonna 1940 kun valtakunnan uudelleen piirretty itäraja tarvittiin kartoille. Tuhatkahdeksansataaluvun painoksia on vaikea erottaa toisistaan, koska niihin on vain poikkeustapauksissa merkitty painovuosi eikä uusintapainoksia tehtäessä painolaatalta ole yleensä poistettu alkuperäispainoksen painovuotta.

Karttakirjat 1:400 000.

Yleiskartta on julkaistu kirjan muodossa nimellä Suomen kartta = Kartta över Finland. Siitä on seuraavat painokset 1920, 1923, 1927, 1943, 1950. Näistä vuoden 1927 painos on ensimmäinen, joka käsittää koko Suomen. Kirjassa lehtijako on aivan omansa lehtikoon ollessa alkuperäistä huomattavasti pienempi. Vuosien 1943 ja 1950 painokset poikkeavat tekotavaltaan oleellisesti vanhemmista painoksista.

Tämän karttakirjan eräänlainen edeltäjä on Suomen matkailijayhdistyksen julkaisema Suomi-Kartasto, jonka eri painoksissa vuosilta 1890, 1894, 1897, 1902, 1909, 1915, 1917 on käytetty yleiskartan pohjalta tehtyjä karttoja. Vanhimmissa painoksissa karttoja on vain tärkeimmiltä matkailualueilta, mutta viimeisissä jo lähes koko Etelä-Suomesta. Karttakirjan vuosien 1920-1927 painoksien lehtiä on myyty myös irrallisina.

Yleiskartan vuosina 1955-1966 uudistetun laitoksen kartta-aineisto ilmestyi vuonna 1968 kirjana nimekkeellä Suomi Finland Yleiskarttakirja Generalkartboken 1:400 000 ja toisen kerran vuonna 1977 muodoltaan ja sisällöltään uudistettuna nimekkeellä Suomi Finland Uusi yleiskarttakirja Nya generalkartboken 1:400 000.

Yleiskartan venäläinen painos 1:315 000

Näyte: Yleiskartan venäläinen painos 1:315 000

Venäjän sotilasviranomaiset ottivat 1800-1900-lukujen vaihteessa omia painoksia yleiskartan lehdistä. Näiden painoksien mittakaava oli Venäjällä käytetty 7,5 virstaa tuumalle eli 1:315 000. Kartat on painettu ohuelle paperille kahdella värillä vesistöjen ollessa sinisiä. Lehdillä ei ole mitään otsikkoa.

Yleiskartan saksalainen painos 1:300 000 (Generalkarte von Finnland)

Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset sotilasviranomaiset painattivat yleiskartasta painoksia mittakaavassa 1:300 000. Kartat ovat joko suoria lehtiä tai valmiiksi taiteltuja jolloin niiden otsikkotiedot on painettu myös karttojen taakse. Kartat ovat kaksivärisiä (vedet siniset).

Yleiskartan saksalainen 1940-luvun painos 1:300 000
(Finland 1:300 000 Sonderausgabe)

Tämä uudempi saksalainen laitos on väritykseltään muuten samanlainen kuin suomalainen yleiskartta 1:400 000, mutta hallinnolliset rajat on painettu oranssilla. Lehdille on annettu nimi, jonkin suuren lehdellä esiintyvän paikkakunnan mukaan.

Yleiskartan neuvostoliittolainen 1930-luvun lopun painos 1:300 000
(Generalkarta öfver Finland - Generaljnaja karta Finljandii)

Neuvostoliitossa painettiin Talvisodan edellä uusintapainoksia yleiskartan lehdistä mittakaavassa 1:300 000. Karttalehdille on lisätty suurimpien paikkakuntien ja vesistöjen nimiä venäjäksi. Otsikko on ruotsiksi ja venäjäksi. Merkkien selitykset ovat venäjäksi. Joitakin teilinjoja on vahvistettu.

Suomen Yleiskartta 1:300 000 (Flygkarta)

Suomalaiset ja ruotsalaiset painattivat 1940-luvulla yleiskarttaa mittakaavassa 1:300 000. Tarkoituksena oli tuottaa pohjoismainen ilmailukartasto. Vastaavan mittakaavaiset kartat laadittiin ruotsissa myös muista pohjoismaista ja Venäjän länsiosista. Oleellinen ero yleiskartan vanhempiin laitoksiin verrattuna on, että nyt karttojen koordinaatisto on laskettu Greenwichin 0-meridiaanista eikä Helsingin 0-meridiaanista kuten aikaisemmin. Kartat ovat kaksivärisiä (vedet siniset). Karttojen uudistaminen tehtiin Ruotsissa kuitenkin osin suomalaisten kustantamana. Painotyöt tehtiin pääosin Suomessa. Ruotsalaiset kutsuivat kartastoa nimellä 'Flygkarta'. Itse kartoilla lukee kuitenkin Suomen Yleiskartta - Generalkarta över Finland. Kartat lienevät olleet aikoinaan sotasalaisuuksia, koska niihin on painettu teksti 'Vain virkakäyttöön'. Lehtinumerointi poikkeaa muissa painoksissa käytetystä. Lehtiä on yhdistelty suuremmiksi. Lehtinumerointi alkaa kirjainyhdistelmällä SF, jota seuraa lännestä itään, etelästä pohjoiseen etenevä juokseva numerosarja.

Yleiskartan 1:400 000 yleislehtijaossa julkaistut lehdet (Yleiskartan toinen laitos 1955-)

Vuosina 1955-1966 yleiskartta uusittiin kokonaan. Uuden tyyppiset lehdet ilmestyivät yleislehtijaossa. Tämä aineisto ilmestyi vuosina 1968 ja 1977 myös kirjan muodossa (katso Karttakirja). Karttalehtien otsikkona on vain Yleiskartta.

Karttatiedon hakemistoon

Suomi Venäjän keisarikunnan kartastoissa

Suomi tai jotkut sen osat ovat esiintyneet Venäjän keisarikunnan kartastoissa 1700-luvulta lähtien. Viipurin läänin kartta esiintyy Grimmelin kartastossa 1740-luvulla, Schmidtin kuvernementtikartastossa 1770-luvulla ja Wilbrechtin läänikartaston molemmissa painoksissa (vuosina 1792 ja 1800). Alla kerrotaan muutamasta Euroopan Venäjän kartastosta, jotka samalla muodostavat myös useampilehtisen Suomen kartaston. Venäläisten sotilaiden tekemistä erillisistä Suomen kartastoista kerrotaan toisaalla (katso topografiset kartat 1:21 000, 1:42 000, 1:84.00 ja 1:100 000).

van Suchtelenin kartasto 1:840 000 (Podrobnaja karta Rossijkoj imperii. Vuodelta 1809.)

Varhaisin venäläinen kartasto, jossa koko Suomi on mukana useammalla lehdellä on 1800-luvun alussa ilmestynyt kenraali van Suchtelenin toimittama Euroopan Venäjän kartasto. Venäjällä kartasto tunnetaan nimellä 'satalehtinen kartasto'. Suomi tai sen osia esiintyy sen lehdillä 2, 3, [4], [17], 18, 19, 20, 21, 22 ja 23.

Tästä kartastosta otettiin Venäjällä ainakin kaksi painosta (v. 1809 ja 1816), jonka lisäksi ranskalaiset vuonna 1812 painatttivat sen ranskannettuna Napoleonin Venäjän sotaretkeä varten. Van Suchtelenin kartaston Suomen kartat perustuvat vähää aikaisemmin Ruotsissa ilmestyneen Hermelinin kartaston läänikarttoihin. Nimistö on venäjennetty. Vuoden 1809 painoksessa Suomi on vielä merkitty osaksi Ruotsia, mutta vuoden 1816 painoksessa se on jo osa Venäjää.

Padisheffin kartasto (Geografitsheskoj Atlas Rossijskoj Imperii Tsarstva Polskogo i Velikago Knjazhestvo Finljandskogo = Atlas Geographique de l'Empire de Russie ... v. 1828)

Tähän Kartastoon sisältyy kuudelle lehdelle painettu Suomen kartta, jolla venäjänkielisen nimen ohella on seuraava ruotsinkielinen otsikko: Charta öfver Stor-Furstendömet Finland, som utvisar landsvägar, gästgifvare-gårdar och afståndet dem emellan Författad och graverad af Översten Padisheff. St Peterburg 1825. Kartta ei ole kovin tarkka. Sen mittakaava on noin 1:1 000 000. Se on lähinnä tiekartta.

Schubertin kartasto 1:420 000 (v. 1847-1848) (Spetsialnaja karta zap. tshasti Rossii G. L. Schuberta. Tunnetaan myös nimellä Schubertin kymmenen virstan kartasto)

Näytekuva Shubertin kartasta 1:420 000

Erittäin merkittävän ja ansiokkkaankin Suomen kartaston muodostavat F[jodor] F[jodorovitsh] Schubertin johdolla vuosina 1844-1856 julkaistuun Länsi-Venäjän kartastoon sisältyvät yhdeksän Suomea esittävää lehteä. Se oli aikoinaan paras painettu Suomen kartasto. Kartaston mittakaava on 1:420 000 eli kymmenen Venäjän virstaa maastossa vastaa yhtä Englannin tuumaa kartalla. Mittakaava on lähes sama kuin runsaat 20 vuotta myöhemmin ilmestyneessä Suomen yleiskartassa. Kartat on painettu kupariin kaiverretuilla laatoilla ja useimmiten käsin väritettyjä. Piirtäminen ja kaiverrustyö on tehty erittäin huolellisesti. Kartat ovat tietorikkaita - kyliä, asutuksia ja jopa yksittäisiä taloja on merkitty runsaasti. Samoin paikannimistöä on runsaasti, joskin venäjäksi kirjoitettuna. Tarkan kaiverrustekniikan avulla on kartalla pystytty esittämään enemmän yksityiskohtia, kuin vastaavan mittakaavan kartoilla yleensä. Varjopuolena tästä on se, että esimerkiksi teksti on niin pientä, että sen lukeminen voi olla monelle vaikeata ilman suurennuslasia. Kartaston heikkous (myöhemmin ilmestyneisiin Suomen Yleiskarttaan ja Strelbitskyn kymmenen virstan karttaan verrattuna) oli sen puutteellinen geodeettinen perusta. Aikalaisten kannalta tällä heikkoudella oli suuri merkitys. Kartastoa historian tutkimuksen lähteenä käyttäville jälkipolville kuitenkin lienee yksityiskohtien runsaus ja niiden suhteutus toisiinsa tärkeämpää kuin se, että kaikki karttamerkinnät sijaitsevat täsmälleen oikeilla koordinaateillaan. Valitettavasti tämä erinomainen kartasto on Suomessa lähes unohdettu. Lehtien koko on noin 50 x 75 cm. Suurennettu karttanäyte

Strelbitskyn kartasto 1:420 000. (Spetsialnaja karta Jevropejskoj Rossii) (v. 1874-1875-)

Näyte: Strelbitskyn kartasto 1:420 000

Näyte: Strelbitskyn kartasto 1:420 000Tuhatkahdeksansataakuusikymmentäluvun lopulla ryhdyttiin Venäjällä I. A Strelbitskyn johdolla laatimaan uutta Eurooppalaisen Venäjän kartastoa mittakaavassa 1:420 000 eli kymmenen virstan kartastoa. Kartastolla haluttiin korvata jo vanhentuneena pidetty Schubertin kartasto 1840-luvulta. Tämä uusi, päätoimittajansa mukaan, Strelbitskyn kartastona tunnettu kartasto valmistui 1870-luvulla. Strelbitskyn piirtäjillä oli käytettävissään huomattavasti paremmat geodeettiset mittaukset kuin edeltäjällään. Suomen osalta käytettävissä oli myös vuosina 1864-1872 valmistunut, suomalaisten itsensä tekemä, Suomen Yleiskartta 1:400 000.

Strelbitskyn kartat on painettu kivipainossa. Niille on luonteenomista vihreä yleisvaikutelma, joka johtuu vihreän käyttämisestä metsien kuvaamiseen. Kartastosta tuli hyvin pitkäikäinen. Lehdistä otettiin uusia ja uudistettuja painoksia ainakin vielä 1930-luvulla - mahdollisesti myöhemminkin. Yksityiskohtia Strelbitskyu kartoissa on vähemmän kuin vanhemmassa Schubertin kartastossa. Kuten yleensäkin koko laajan Venäjän maan kartoissa, on eri lehtien välillä valtaisia tasoeroja. Seuduilta, joista yksityiskohtaista mittaustietoa on ollut olemassa, on kartat myös piirretty yksityiskohtaistksi. Vähän tunnetuilta seuduilta kartat ovat epätarkkoja ja jopa suorastaan täysin valheellisia. Niinpä Suomea esittävät kartat ovat yleensä tarkkoja, mutta jo Itä-Karjalan lehdet ovat hyvin ylimalkaisia. Itä-Karjalan pohjoisosissa on kartan tekijä saattanut, 1600-luvun tyyliin, 'roiskaista' kartalleen sikin sokin suunnattoman joukon nimettömiä epämääräisen muotoisia järviä, koska on jostain kuullut, että seudulla on järviä, mutta ei ole tiennyt niiden lukumäärää, yhdenkään niistä sijaintia, kokoa tai nimeä.

Karttatiedon hakemistoon

Ulkomailla tehdyt suurimittakaavaiset Suomen kartastot

Suurimittakaavaisia Suomen karttoja on tuotettu muuallakin kuin Suomessa. Venäläisten sotilastopografien ennen vuotta 1917 tekemiä karttoja ei voitane lukea tähän joukkoon, koska Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa ja näin ollen Venäjän sotilaiden laillista toimialuetta. Ulkomailla julkaistut suurimittakaavaiset Suomen kartastot on yleensä tehty sotilastarkoituksiin. Karttojen teettäminen vieraan valtakunnan alueelta sotilaiden toimeksiannosta, kertoo että nämä sotilaat ovat arvioineet joskus ehkä sotivansa tuon valtion alueella. Silloinkin kun korkealaatuisia suomalaisia Suomen karttoja on kuka tahansa (myös ulkomaiden sotilasasiamies) voinut kaupasta vapaasti ostaa, ovat vieraat valtiot uhranneet varojaan omien Suomen karttojensa valmistamiseen. Pääsääntöisesti nämä vieraiden tekemät kartat perustuvat suomalaisten karttojen kopiointiin. Vain äärimmäisen harvoin, jos koskaan, ulkomaisissa kartoissa on sellaista tietoa, mitä vastaavissa suomalaisissa kartoissa ei olisi. Useimmissa tapauksissa ulkomaiset kartat ovat, ainakin suomalaisen mielestä, suomalaisia esikuviaan huonompia.

Vieraan valtion alueen kattavaa sotilaskartoitusta pidetään yleensä sotasalaisuutena. Tieto karttojen olemassaolosta leviää 'viholliselle' yleensä vasta sotien aikana, jolloin karttoja saadaan sotasaaliina. Niinpä emme tiedä minkälaisia karttoja tällä hetkellä minkäkin valtion topografijoukkojen holveissa on. Arvattavasti jotain kuitenkin jossain on.

Suomikaan ei ole tässä asiassa 'synnitön'. Niinpä 1920-1930-lukujen suomalaiset topografiset kartastot 1:20 000 ja 1:50 000 yletettiin Venäjän puolelle Nevajoelle asti. Jatkosodan aikana suomalaiset kartoittivat huomattavia alueita Itä-Karjalasta mittakaavassa 1:20 000 ja julkaisivat nämä kartat painettuina. Myös Itä-Karjalan alueelta otettuja ilmakuvakarttoja painatettiin. Samaten suomalaiset painattivat uusintapainoksia neuvostoliittolaisista Itä-karjalan topografisista kartoista 1:100 000 ja 1:50 000.

Vieraan valtion kartoittamisella on pitkät perinteet. Jo 1700-luvulla ruotsalaiset ja venäläiset julkaisivat painettuja karttoja toistensa alueista. Esimerkkeinä mainittakoon venäläinen Grimmelin Suomen kartta 1740-luvulta ja suurin piirtein samanaikainen ruotsalainen Bjurmanin Suomen lahden ympäristöalueiden kartta. Nämä kartat olivat kuitenkin varsin pienimittakaavaisia. Kohtalaisen tarkka sen sijaan oli Napoleonin ennen Venäjän retkeään varten painattama koko Euroopan Venäjän kartasto. Se käsitti myös useampia Suomea esittäviä lehtiä (katso van Suchtelenin kartasto).

Saksa

Saksan sotaväen julkaisemat Suomen kartastot

Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset painattivat tarkahkoja karttoja niin Suomen kuin Venäjänkin alueelta. Kartat olivat yleensä suoria kopioita suomalaisista ja venäläisistä alkuperäiskartoista. Suomen kartasto mittakaavassa 1:300 000 "Generalkarte von Finnland" on itse asiassa Suomen yleiskartan 1:400 000 suurennos.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset niin ikään julkaisivat omia karttojaan Suomesta. Osa näistä on suomalaisten karttojen uusintapainoksia, mutta osa oli uudistettuja ja saksalaisten omiin mittauksiin perustuvia. Paitsi yleiskarttaa mittakaavassa 1:300 000 nimellä Deutsche Heereskarte 1:300 000 (Finnland 1:300 000 Sonderausgabe) painettiin myös Suomen Taloudellista karttaa mittakaavassa 1:100 000 nimellä Deutsche Heereskarte 1:100 000.

Deutsche Heereskarte Finnland 1:300 000 - (Finnland 1:300 000 Sonderausgabe) (1940-luku)

Karttoja on kahta tyyppiä - Suomen yleiskartan kopiota ja saksalaisten itsensä tekmemiä. Yleiskartan kopiot lienevät vanhempia. Niissä on suomalainen koordinaatisto ja lehtinumerointi. Lehdillä on ollut nimi, jonkin suuren lehdellä esiintyvän kaupungin mukaan. Hallinnolliset rajat on painettu oranssilla. Saksalaisten tisensä tekemissä on vihreä metsäväri ja ruskeat korkeuskäyrät. Lehtijako ja koordinaatiosto on saksalainen

Deutsche Heereskarte Finnland 1:100 000 (1940-luku)

Karttoja on ilmestynyt ainakin Kankaanpää-Ilomantsi-linjan eteläpuoleisesta Suomesta sekä Saariselän pohjoispuolisesta osasta Suomen Lappia. Lehdet ovat Suomen taloudellisen kartan polyedriprojektiolehtien läheskopiota. Värit on uusittu - metsät on kuvattu vihreällä ja pellot valkealla. Joissakin lehdissä on suomalainen Gauss-Krügerin koordinaatisto - useimmissa ei lainkaan koordinaatistoa. Lehtinumerointi ja lehtien nimeämisjärjetelmä on omansa.

Neuvostoliitto

Neuvostoliitossa julkaistut Suomen topografiset kartat 1:100 000, 1:50 000 ja 1:25 000

Neuvostoliitossa julkaistiin 1930-luvulla tarkkoja karttoja suuresta osasta Suomea. Kartat on piirretty neuvostoliittolaiseen lehtijakoon ja koordinaatistoon. Ne ovat venäjän kielisiä. Julkaisija on Puna-armeijan pääesikunta (= Generalnoj shtab krasnoj armii) tai kuten nimi joissain vaiheessa kuului Työläis-talonpoikaisen puna-armeijan pääesikunta (= Generalnoj shtab rabotshe-krestjanskoj krasnoj armij). Karta eivät esitystavaltaan poikkea vastaavista Neuvostoliiton omaa aluetta esittävistä kartoista. Karttoja julkaistiin mittakaavoissa 1:100 000, 1:50 000 ja 1:25 000. Niiden tiedot perustuivat pääosin tsaarin aikaisiin topografikarttoihin ja suomalaisiin taloudellisiin ym. karttoihin, täydennettynä vakoilulähteistä saaduilla tiedoilla. Nämä kartat ovat yleensä monivärisiä, vihreän värin ollessa hallitseva. Karttoja on julkaistu ainakin seuraavista osista Suomea:

On mahdollista, että karttoja olisi julkaistu edellä mainittua laajemmaltakin alueelta, mutta seikka ei ole tullut tämän kirjoittajan tietoon. Mahdollista ja jopa todennäköistä on, että uusintapainoksia ja uudistettuja painoksia olisi tehty Toisen maailmansodan jälkeen.

Iso-Britannia

Brittiläiset Suomen kartat 1:200 000

Geographical Section, General Staff, War Office, London on 1940-luvulla julkaissut Suomen karttoja mittakaavassa 1:200 000. Lehtijako ja lehtinumerointi on pääosin yhtenevä Suomen Yleiskartan 1:400 000 lehtijaon ja lehtinumeroinnin kanssa, kuitenkin sillä erotuksella, että yksi yleiskartan lehti vastaa kahta brittiläiskartan lehteä. Yleiskartan lehdet on jaettu pohjois-etelä suunnassa kahtia niin, että esimerkiksi Ylikartan lehteä A4 vastaa brittiläiset lehdet A4N (N = north) ja A4S (S = south). Sisältönsä puolesta kartat lienevät yleiskartan (mahdollisesti) korjattuja suurennoksia. Ainakin lehdet A4N, A4S, A5N ja A5S (Petsamon, Inarin, Utsjoen ja Murmannin ympäristöt) ovat ilmestyneet painettuina.

Yhdysvallat

Yhdysvaltalaiset Suomen kartat 1:50 000 (1950 - 1960-luvut)

Myös Yhdysvaltain armeija on osoittanut niin suurta kiinnostusta Suomea kohtaan, että on painattanut suurimittakaavaisia karttoja maamme alueelta. Lehtijako on Yhdysvaltalainen. Lehtien koko 62:n leveyspiirin eteläpuolella 15' (korkeus) x 22,5' (leveys) ja tuon leveyspiirin pohjoispuolella 15' (korkeus) x 30' (leveys). Projektiona on poikittainen Mercatorin-projektio. Kartat ovat värillisiä. Karttojen tiedot perustuvat suomalaisiin alkuperäiskarttoihin. Vuoteen 1964 mennessä oli painettu ainakin valtaosa linjan Pori-Mänttä eteläpuoleisen ja linjan Mänttä-Porvoo länsipuolisen alueen lehdistä. Myöhemmin painetuista lehdistä minulla ei ole tietoa.

Karttatiedon hakemistoon

Suurimittakaavaiset Suomen tiekartat

Suomen autokartta - Finlands bilkarta 1:200 000 (1930). - 6 lehteä.

Ensimmäinen suurimittakaavaisen Suomen tiekartaston julkaisi kustannusliike Kuvataide-Bildkonst vuonna 1930. Painettuina ilmestyivät vain Pori-Sortavala-linjan eteläpuolisen alueen kattavat lehdet 1-6. Alkuperäinen suunnitelma lienee ollut ylettää kartasto aina Kemin korkeudelle saakka. Kartat ovat monivärisiä, haitarina kokoon taittuvia. Niissä on vaaleanruskeat kannet. Olemukseltaan ne muistuttavat Maanmittaushallituksen vuodesta 1931 ilmestyneitä Suomen tiekartta-sarjan karttalehtiä. Maanmittaushallituksen tuotteisiin verrattuna graafinen esitystapa ja painojälkikin on huonompaa. Tieverkoston kuvauskin vaikuttaa ainakin paikkapaikoin epäluetettavammalta kuin Suomen tiekartan varhaisimmissakin lehdissä.

Suomen tiekartta - Vägkarta över Finland (vanha laitos v. 1931-1964) - 12 lehteä mittakaavoissa 1:200 000, 1:400 000 ja 1:1 000 000.

Vuosina 1931-1932 ilmestyi ensimmäinen painos Maanmittaushallituksen kaksitoistalehtisestä kartastosta 'Suomen tiekartta'. Kartaston lehdistä ilmestyi sittemmin lukuisia uusintapainoksia yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Karttojen mittakaava ei ollut yhtenäinen. Linjan Pori-Jaakkima eteläpuolisten lehtien (1-6) mittaava oli 1:200 000. Tästä pohjoiseen aina Rovaniemen korkeudelle asti karttojen (lehdet 7-11) mittakaava oli 1:400 000. Pohjoisimman Lapin lehden (no 12) mittakaava oli 1:1 000 000. Kartat ovat monivärisiä. Tiestö tulee kartoilta esille erittäin selkeästi. Tämä johtuu surreelta osalta siitä, että kartat ovat muun kuin tiestö- ja vesistökuvauksen osalta erittäin pelkistettyjä. Ensimmäisen painoksen lehdet poikkeavat yleisilmeeltään myöhempien painosten lehdistä. Niihin on teitä merkitty selvästi vähemmän kuin myöhempiin painoksiin ja valta- ja kantateiden numeromerkinnät puuttuvat (teiden numerointi otettiin käyttöön vasta 1930-luvun puolivälissä). Vuosina 1938-1939 otettiin kartaston lehdistä uudistetut painokset. Toisen maailmansodan jälkeen lehdistä ilmestyi lukuisia uusia painoksia aina 1960-luvun puoliväliin asti. Eri lehdistä pitäisi olla olemassa painoksia ainakin seuraavilta vuosilta (kursiivilla merkityt tiedot, jotka perustuvat vain yhteen kirjalliseen lähteeseen ja, joita näin ollen on syytä pitää epävarmoina. Itse on ole noita karttoja nähnyt).

Suomen tiekartta (1965-1972) ja Suomen tiekartta GT (1971-)

Vuonna 1965 uudistettiin täydellisesti vanha 'Suomen tiekartta'. Peruskartoituksen edistyttyä runsaasti hyvää aineistoa kunnollisen kartan tekemiseen oli käytettävissä. Kasvava moottoriliikennekin vaati parempia karttoja. Vanhan Suomen tiekartan kanssa uudistetulla kartastolla ei juuri ole muuta yhteistä kuin sama nimi ja osin sama mittakaava. Vuodesta 1971 uudistettu kartta parani vielä entisestään kun siitä ryhdyttiin julkaisemaan GT-rinnakkaispainosta. GT-kartat olivat muuten samoja kuin 'varsinaisetkin' Suomen tiekartat, mutta niihin oli lisäksi painettu korkeuskäyrät ruskealla ja pellot keltaisella. Näin uudistetusta tiekartasta oli tullut samalla myös maastokartta ja monenmoisiin tarkoituksiin soveltuva yleiskartta. GT-tiekartta saavutti suuren suosion jopa niin, että se monessa tapauksessa syrjäytti Yleiskartan 1:400 000. GT-tiekartastosta muodostui vähitellen eräänlainen 'Suomen Yleiskartta 1:200 000'. Tiekartan 'varsinaista' (ei-GT) painosta ei enää 1970-luvun alun jälkeen jatkettu. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana on uudistetustakin Suomen tiekartasta ilmestynyt useita painoksia. GT -uudistuksen jälkeen karttojen yleisilme ei ole juurikaan muuttunut. Kartasto lehtijako on aikojen kuluessa muuttunut. Tämän muutoksen vaiheet ovat seuraavat

1) Vuosina 1965-1972 lehtiä oli 13 (numeroitu 1-13). Lehdet 1-11 olivat mittakaavassa 1:200 000 ja lehdet 12-13 (pohjoisin Suomi) 1:400 000

2) Vuonna 1974 lehtiä oli 17 (numeroitu 1-15 ja 24-25). Lehdet 1-15 olivat mittakaavassa 1:200 000 ja lehdet 24-25 (pohjoisin Suomi eli edellisten painosten lehdet 12 ja 13) 1:400 000. Lehdet 12-15 peittivät saman alueen kuin lehti 24.

3) Vuonna 1976 lehtiä oli 19 (numeroitu 1-17 ja 24-25). Lehdet 1-17 olivat mittakaavassa 1:200 000 ja lehdet 24-25 (pohjoisin Suomi) 1:400 000. Lehdet 12-15 peittivät saman alueen kuin lehti 24. Lehdet 16-17 peittivät osan lehden 25 peittämästä alueesta.

4) Vuodesta 1977 lehtiä on ollut 19 (numeroitu 1-19). Kaikkien mittakaava on 1:200 000.

Karttatiedon hakemistoon

Tämä aineisto perustuu monivuotiseen ja laajaan tutkimustyöhän arkistossa ja kirjastoissa. Kaikki relevantti kirjallisuus sekä suuri määrä kirjastojen ja arkistojen luetteloita on läpikäyty. Alkuperäisiä karttoja olen nähnyt tuhansia - ja samalla usein ne myös luetteloinut ja kuvannut. Jan Strangin karttatieto on yhteenveto laajemmasta aineistosta. Vaikka olen yrittänyt virheitä vältellä ja kaikki ilmestyneet kartat luetteloida, niin puutteita on varmasti jäänyt. Tietoja tekstissä olevista virheistä sekä kartoista, jotka luettelosta puuttuvat otan mielihyvin vastaan.

Mikäli tarvitsette luennoitsijaa Suomea ja/tai sen osia kuvaavien karttojen tai Suomen kartoituksen historiasta tai aiheeseen liittyvää konsulttiapua, niin pyydän ottamaan yhteyttä. Minulla on valmiina videotykkiesityksiä ja uusia pystyn aineistoni avulla laatimaan kohtuullisessa ajassa.

Copyright Jan Strang 2006