Jan Strangin karttatieto

Neljäs uudistettu laitos (valmistunut 15.10.2013).

Jan Strangin merikarttatieto Kanavien historia Antiikki-Kirja Jan Strang
Jan Strangin karttatieto
Näyte painetusta Helsingin kihlakunnan kartasta vuodelta 1906

Karttatiedon hakemisto

Pitäjänkartat


Pitäjänkartoista yleensä
Jan Strangin karttatieto
Näyte käsin piirretystä "vanhasta" pitäjänkartasta — Pedersören pitäjä vuodelta 1845 (kuva KA digitaaliarkisto)

1700-luvun pitäjänkartat

Historiallisesti sanalla pitäjänkartta on Suomessa tarkoitettu Maanmittaushallituksen ja sen edeltäjien 1700-luvun puolivälistä lähtien laatimia käsin piirrettyjä pitäjäkohtaisia karttoja mittakaavassa 1:20 000. Nämä kartat koottiin isojako- ja muista maanjakokartoista yhdistelemällä, niin että saatiin koko pitäjän alueen käsittävä kartta. Karttoja ei painettu.

Suomen erottua vuonna 1809 Ruotsista, jäi valtaosa tuohon mennessä tehdyistä pitäjänkartoista Ruotsiin, jonne ne oli lähetetty. Ruotsalaiset eivät karttoja takaisin antaneet, vaan pitivät kerran saamastaan kynsin hampain kiinni vaikka ne talonpoikaisjärjen ja moraalin mukaan Suomeen kuuluivat ja Haminan rauhansopimuksen mukaan olisi pitänyt Suomeen palauttaa.

Uusi ja vanha pitäjänkartasto

1840-luvulla Suomen päämaanmittauskonttori ryhtyi laatimaan pitäjänkarttoja uudelleen ja 1850-luvun loppuun mennessä pitäjänkartta oli saatu valmiiksi lähes jokaisesta Suomen pitäjästä (Pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta). Karttoja ei painettu. Ne olivat vain virkamiesten käytössä. Maanmittaushallitus ylläpiti kartastoa, tekemällä karttoihin korjauksia aina kun tietoja olosuhteiden muutoksista virastoon saatiin. Käytössä ja korjailussa kartat pahoin kuluivat.

1890-luvulla pitäjänkartastoa ryhdyttiin uudistamaan. Kartat piirrettiin alusta lähtien uudestaan ja nyt ensimmäistä kertaa ne sidottiin maapallon koordinaatistoon — Maanmittaushallituksessa 1890-luvulla konstruoituun ns. polyedriprojektioon. Tämä uusi versio tunnetaan "uutena pitäjänkartastona" erotukseksi 1800-luvun puolivälissä tehdystä "vanhasta pitäjänkartastosta".

Pitäjänkarttojen painattaminen

Suomalaisilla oli ollut haluja painattaa pitäjänkarttoja jo 1800-luvulla, mutta tsaarin valta ei sitä sallinut. Karttojen painaminen alkoi vasta Suomen itsenäistyttyä. Näistä painetuista kartoista kerrotaan alempana.

Karttatiedon hakemistoon

Painetut pitäjäkohtaiset pitäjänkartat vuosilta 1909–1990
Vimpelin pitäjänkartta v. 1931
Näyte pitäjäkohtaisesta painetusta pitäjänkartasta – Vilppula 1:30 000 vuodelta 1931

Pitäjäkohtaisilla pitäjänkartoilla tarkoitetaan tässä karttoja, jotka esittävät vain määrätyn pitäjän alueen. Naapuripitäjät näkyvät näillä kartoilla yleensä valkoisena. Suomessa on painettuna julkaistu usean tyyppisiä pitäjäkohtaisia pitäjänkarttoja.

Jo 1800-luvulla painettiin yksittäisten pitäjien alueet kattavia karttoja. Nämä olivat kuitenkin tehty oleellisesti pienemmässä mittakaavassa kuin virallinen pitäjänkartasto. Lisäksi ne olivat epätarkkoja. Näitä ilmestyi muun muassa Suomi-aikakauskirjan ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjan liitteinä. Erityisesti ansaitsee mainita C. H. Nybergin 1840-luvulla otsikolla Kartor och beskrifningar öfver sochnarne i Nylands län toimittamat 24 kappaletta Uudenmaan pitäjien karttaa mittakaavassa 1:100 000.

Venäjän vallan loppuaikana, vuodeta 1909 lähtien, kustantajat Koulutarpeiden keskusliike, Oy Pneuma, Oy Valistus ja eräät kotiseutuyhdistykset painattivat varsin suurimittakaavaisia ja suurikokoisia pitäjien karttoja. Nämä kartat olivat kuitenkin mittakaavaansa nähden epätarkkoja. Venäjän vallan aikana ei yksityiskohtaisia paikkansa pitäviä karttoja voinut Suomessa suurelle yleisölle julkaista. Joitakin samantyyppisiä karttoja julkaistiin Pohjois-Suomen alueelta vielä 1920–1930 -luvuilla.

Vasta Suomen itsenäistyttyä Maanmittaushallituksen aineistoon perustuvia pitäjänkarttoja ryhdyttiin painamaan. Maanmittaushallitus julkaisi näitä karttoja pääasiassa kuntien kustannuksella ja toimeksiannosta. Mittakaava vaihteli ollen yleensä noin1:30 000. Kartat olivat värikkäitä ja komeita. Koska koko kunnan alue muodosti yhden lehden, tuli kartoista varsin suuria ja vaikeasti käsiteltäviä. Parhaiten ne sopivat kunnanvirastojen seinille. Kaikkiaan pitäjäkohtaisia pitäjänkarttoja on ilmestynyt noin satakunta.

1960-luvulta alkaen ovat monet kunnat teettäneet Maanmittaushallituksella kunnanrajoja noudattelevia eripainoksia peruskartoista. Mittakaava on vaihdellut ollen useimmiten 1:20 000–1:50 000. Erityisen paljon tällaisia karttoja ovat teettäneet ne kunnat, jotka jo ennen toista maailmansotaa olivat teettäneet pitäjänkartat alueestaan. Näin perinne on jatkunut.

Pitäjänkartoiksi voi kutsua myös 1970-luvulla julkaistuja Simo Karjalaisen toimittamia luovutetun Karjalan pitäjien dekoratiivisia muistokarttoja. Ne ovat tyyliteltyjä kuvakarttoja. Detaljitietoa niissä on vain vähän.

Pitäjän rajoja seuraavia pitäjänkarttoja on vuosina 1909–1993 painettu seuraavasti. Mukana ovat myös yksityisten julkaisemat kartat ja peruskarttojen eripainokset. (Pitäjän nimen perässä seuraavat karttojen valmistumisvuodet):

Asikkala 1911, Askola 1960, Askola 1976, Espoo 1956, Haapavesi 1960, Halikko 1926; 1955; 1977, Hartola 1923, Heinola 1914, Hollola 1920; 1936; 1981; 1983, Huittinen ja Keikyä 1922, Humppila 1936, Hämeenkyrö 1850; 1929, Iitti 1932; 1962/1966; 1989, Ilmajoki 1923, Impilahti 1914, Inkoo 1936, Isokyrö 1936; Jalasjärvi 1923; 1984, Janakkala 1914; 1925; 1967, Jokioinen 1928; 1961; 1986, Joroinen 1932; 1975, Juva 1912, Jyväskylä 1930, Jämijärvi 1923, Jämsä 1911; 1934, Jämsänkoski 1931, Kajaani 1979, Kalanti 1914, Kangasala 1915; 1927; 1954/1958, Karjaa 1937, Karjalohja ja Sammatti 1920, Karkku ja Suoniemi 1919/1920, Karttula 1913; 1917, Kauhajoki 1933; 1974, Keitele 1917, Kemi 1937; 1945, Keminmaa 1975; 1983, Kiikka 1923, Kisko 1924, Kokemäki ja Harjavalta 1914, Kokemäki 1945, Kymi 1910; 1939, Kuhmoinen 1925, Kuhmo 1926, Kuopio & Vehmersalmi & Siilinjärvi 1915, Kurikka 1936; 1970; 1985, Kuru 1921, Kuusamo s.a., Kuusankoski 1930, Kuusjoki 1922; Kuusjoki 1969, Kälviä 1922, Kärsämäki 1914, Lappee 1920, Lappi 1927, Laukaa 1941; 1982, Lehtimäki 1942, Lohja 1913; 2. p. 1915, 3 p. 1924, Loimaa 1932, Luvia 1928, Maalahti 1962; 1969, Messukylä 1937, Mustasaari 1958, Mynämäki 1986, Mäntyharju 1915, Nummi 1928, Nurmijärvi ja Hyvinkää 1914, Nurmijärvi 1930, Närpiö 1933/1944; 1973, Orimattila 1914; 1945; 1956, Orivesi ja Juupajoki 1915. Orivesi 1963; 1977, Padasjoki 1936, Paimio 1923; 1962/1965; 1983, Parainen 1927; 1936; 1945; 1956, Pernaja 1953, Perniö 1931; 1964/1970; 1984; Petolahti 1934; 1956, Pieksämä 1933, Pielavesi 1930; 1930, Pedersöre 1938, Pietarsaari 1986, Pirkkala 1915; 1933; 1962, Pohja 1936; 2. p. 1959; 1964/1970; 1984, Pohjois-Pirkkala 1927, Pornainen 1937, Porvoo 1937, Punkalaidun 1928; 1963, Pusula 1931, Pälkäne 1925, Raippaluoto ja Björköby 1958, Ruovesi 1916, Räisälä 1929, Saarenkunta 1987, Savitaipale 1914, Sipoo 1933; 1964, Sippola 1914, Sortavala 1913, Suomussalmi 1920; 1930; 1940, Sysmä 1910, Särkisalo 1986, Teerijärvi 1929, Tyrvää 1853; 1927, Uskela 1924, Valkeala 1909, Varkaus 1959; 1980, Vehkalahti 1915, Vesanto 1916; 1953, Vesilahti 1958/1965; 1985, Vihti 1924, Vilppula 1931, Virolahti ja Miehikkälä 1914, Virtasalmi 1961, Ypäjä 1930, Ylitornio 1972, Ähtäri 1949

Vuosina 1909–1918 laaditut pitäjänkartat (32 kpl) ovat yksityisten valmistamia ja tietosisällöltään vaatimattomampia kuin myöhemmät Maanmittaushallituksen valmistamat kartat. Vuosien 1919–1949 pitäjänkarttoja, jotka valtaosaltaan ovat Maanmittaushallituksen tuotantoa on 77 kpl. 1950-luvulla tai sen jälkeen valmistuneet (54 kpl) kartat ovat yleensä tehty peruskartoista.

Karttatiedon hakemistoon

Painetut lehtijakoiset pitäjänkartat 1:20 000 vuosilta 1919–1949
Lehtijakoinen pitäjänkartta 1:20 000 1930-luvulta
Näyte pintamerkeillä varustetusta pitäjänkartasta 1:20 000 – Lehti V:3/22 vuodelta 1931
Lehtijakoiset pitäjänkartat

Pitäjäkohtaisten pitäjänkarttojen lisäksi Maanmittaushallitus on 1920–1940 -luvuilla valmistanut lehtijakoon sovitettuja pitäjänkarttoja mittakaavassa 1:20 000. Näissä kartoissa yhdellä lehdellä näkyy usein useamman pitäjän aluetta tai joskus jonkin lehdelle osuvan pitäjän alue on ollut kartoittamatta, jolloin sen osuus kartasta on jätetty valkeaksi.

Lehtijakoiset pitäjänkartat tehtiin 1920-luvulla aluksi polyedriprojektioon. Vähitellen vanhan projektion ja lehtijaon tilalle otettiin uusi Gauss-Krügerin projektio ja siihen perustuva vuonna 1942 vahvistettu ns. yleislehtijako. Pitäjänkarttojen uudistuotanto päättyi kun peruskartoitus vuonna 1947 alkoi. Kesken vielä olleet työt tehtiin kuitenkin valmiiksi ja uusintapainoksia lehdistä otettiin vielä 1950- ja 1960-luvuilla.

Aluksi 1920- ja 1930-luvuilla kartat julkaistiin vain pieninä 10–20 kappaleen painoksina, yksivärisinä, paksuhkolle paperille painettuina ja lähinnä virkakäyttöön tarkoitettuina. Pitäjänkarttoja ei mainita Maanmittaushallituksen karttojen myyntiä hoitaneen Valtion julkaisuvaraston sotia edeltävän ajan myyntiluetteloissa. Kustakin painoksesta väritettiin yleensä kaksi kappaletta, yksi kartoitustyön tilaajalle (useimmiten ao. kunnalle) ja toinen Maanmittaushallituksen arkistoon. 1930-luvun lopulta lähtien painokset suurenivat. Noin 2/3 julkaistuista kartoista on yleislehtijaossa. Painetuista polyedriprojektiolehdistä suurin osa on "ilman pintamerkkejä", mikä tarkoitta, että niistä puuttuvat maan käyttöä kuvaavat merkit, kuten metsää kuvaavat puun kuvat ja muut sellaiset. Tältä osin nämä kartat ovat puolivalmisteita, jotka on julkaistu ajatuksella että parempi tällainenkin kartta kuin ei mikään kartta – sota-aikana kartoittajilla oli kiireellisempääkin tekemistä kuin pitäjänkarttojen täydentäminen. 

Pitäjänkarttojen perusta olivat maanmittareiden tekemät kylä-, tilus-, raja- ym. toimituskartat 1700-luvulta 1900-luvulle. Näiden tiedot yhdistettiin ja maanmittari kävi vielä paikan päällä täydennysmittaamassa maaston. Tämän jälkeen kartta puhtaaksipiirrettiin ja se valmistui painettavaksi muutamaa vuotta myöhemmin. Karttojen taso vaihtelee. Valtaosaltaan ne ovat erittäin informaatiorikkaita, mutta paljon on myös informaatiosisällöltään köyhempiä, ilman pintamerkkejä julkaistuja lehtiä.

Karttoja ilmestyi pääasiassa Etelä-Suomesta linjan Vaasa-Savonlinna eteläpuoleiselta alueelta, suuresta osasta Etelä-Pohjanmaata sekä yksittäisistä Kuopion- ja Oulun-läänin pitäjistä. Karttoja ei ilmestynyt suurimmasta osasta Mikkelin lääniä ja Päijät-Hämettä.

Mikä ero on pitäjänkartoilla ja topografisilla kartoilla?

1920-luvulta 1940-luvulle Maanmittaushallitus julkaisi kahdenlaisia karttoja mittakaavassa 1:20 000. Toisia kutsuttiin topografisiksi kartoiksi ja toisia pitäjänkartoiksi. Kahden rinnakkaisen karttatyypin olemassaolo johtui historiallisista syistä. Pitäjänkartat jatkoivat autonomisen Suomen siviilikarttatuotannon perinnettä, kun taas topografiset kartat syntyivät tarpeesta luoda itsenäiselle Suomelle oma sotilaskäyttöön soveltuva kartasto korvaamaan tsaarinvenäläisiä topografisia karttoja. Oleellisimmat erot ovat värien ja korkeuskäyrien puuttuminen pitäjänkartoilta sekä kiinteistönomistustietojen puuttuminen topografisilta kartoilta.

Molemmat kartastot korvautuivat vähitellen peruskartoilla, joiden julkaiseminen alkoi v. 1947. Peruskarttoihin oli yhdistetty molempien vanhojen karttatyyppien tiedot.

Pitäjänkarttoja on olemassa huomattavasti laajemmalta alueelta kuin topografisia karttoja. Toki topografisia karttoja laadittiin paljon 1920- ja 1930-luvuilla, mutta valtaosa tästä aineistosta kuvaa alueita, jotka Suomi luovutti Neuvostoliitolle.

Historiallisen tiedon lähteinä kummatkin ovat yhtä lailla arvokkaita. Vain harvoilta alueilta on olemassa sekä topografisia karttoja, että pitäjänkarttoja. Yksittäisen paikkakunnan historiallisesta maantieteestä kiinnostuneen ei tarvitse yleensä valita jompaa kumpaa, vaan voi tyytyä siihen karttaan, mikä kyseiseltä paikkakunnalta on satuttu julkaisemaan. Kummankin kartaston kartoista saa yksityiskohtaisen kuvan siitä, miltä vanha agraari-Suomi viimeisessä ja vauraimmassa vaiheessaan näytti. Suurin osa kansasta asui tuolloin maalla. Uusia autoteitä ei vielä oltu rakennettu vaan tieverkko oli hevosliikennekauden perua. Kesämökkejä ei juurikaan ollut, metsäautotiet puuttuivat, metsät ja suot olivat ojittamatta. Kaupungit olivat pieniä ja kompakteja, lähiöitä ei ollut, ainoita esikaupunkeja olivat muutamat lähinnä ratojen varsille villisti syntyneet huvilayhdyskunnat. Pienempien kaupunkien, kauppaloiden ja muiden pientaajamien lähes koko rakennuskanta oli puutaloja laajoine pihoineen. Tuosta rakennuskannasta on nykyään vain häviävän pieni osuus jäljellä.

Polyedriprojektiossa julkaistujen pitäjänkarttojen lehtijako

Yleislehtijaossa julkaistujen pitäjänkarttojen peittoalue

Yleislehtijako – Etelä-Suomi

Osta tästä aitoja vanhoja pitäjänkarttoja

Karttatiedon hakemistoon

Jan Strangin Karttatieto
Näyte ilman pintamerkkejä painetusta pitäjänkartasta 1:20 000 — polyedriprojektiolehti IV:4/5
Karttanäyte
Näyte painetun pitäjänkartan 1:20 000 käsin väritetystä arkistokappaleesta – Lehti 670/253 [2043 12 Pornainen] vuodelta 1933

Kihlakunnan kartat ja taloudelliset kartat 1:100 000


Suomen taloudellinen kartta 1:100 000 vuosilta 1906–1955 (1970)

Jan Strangin karttatieto
Näyte taloudellisesta kartasta 1:100 000 — lehti 1131 Uusikaupunki vuodelta 1953

Suomen taloudellinen kartta -nimistä kartastoa mittakaavassa 1:100 000 julkaistiin Suomessa vuodesta 1912 alkaen aina 1960-luvulle asti. Kartasto muodosti jatkon vuosina 1906–1912 julkaistuille painetuille kihlakuntakohtaisille kihlakunnan kartoille. Sana kihlakunnankartta esiintyi taloudellisen kartan lehtien sulkuihin pantuna alaotsikkona vuoteen 1920 asti.
Painetut kihlakunnan kartat (ja myöhemmin Suomen taloudellisen kartan lehdet) olivat painettuja versioita Maanmittaushallituksen 1800–1900 -lukujen vaihteessa uudistamista käsin piirtämällä ylläpidetyistä "virallisista" kihlakunnan kartoista. Maanmittaushallitus oli 1840-luvulta lähtien virkatyönä ylläpitänyt kihlakunnankartastoa mittakaavassa 1:100 000. Kihlakunnan karttojen pääasiallinen lähde oli em. pitäjänkartasto. Karttoja ei 1800-luvulla painettu. (vertaa: Pitäjänkartat)

Taloudellista karttaa julkaistiin neljässä eri lehtijaossa:

  • Kihlakuntakohtaiset kihlakunnankartat (1906–1912) Kihlakunnan rajojen mukaan rajattuja lehtiä. Karttoja ilmestyi kymmenestä kihlakunnasta. Nämä ovat: Helsingin, Lohjan Raaseporin, Halikon, Maskun, Loimaan, Ulvilan, Lapuan, Ilmajoen ja Sortavalan kihlakunnat. Sata vuotta sitten nuo kihlakunnat olivat suurempia kuin nykyään. Kartat ovat suuria. Karttalehtien leveys tai korkeus saattaa olla yli metrin. Katso karttanäytettä sivun alussa.
  • Polyedriprojektiossa julkaistut lehdet (1912–1934 [1970]).
    Yleensä noin 55 x 55 cm:n suuruisia Helsingin 0-meridiaaniin perustuvan astejaon mukaan rajattuja lehtiä (korkeus ½ leveysastetta, leveys yksi pituusaste). Kartat on numeroitu kaksiosaisella lehtinumeroinnilla, jossa ensin roomalainen numero ilmaisee lehtijakoruudukon rivin ja sitten arabialainen numero ilmaisee saman ruudukon sarakkeen.
  • Gauss-Krügerin projektion mukaiset lehdet (1934–1949 [1968])
    Suurin piirtein edellisen levyisiä, mutta matalampia lehtiä. Lehdet numeroitu juoksevalla arabialaisella numeroinnilla 1–167.
  • yleislehtijaon mukaiset lehdet (1944–1955).
    Noin 30x40 cm:n suuruisia lehtiä, jotka on numeroitu yleislehtijaon mukaan. (myös yleislehtijako perustuu Gauss Krügerin projektioon – sama projektio mahdollistaa useamman lehtijaon.)
Joiltakin alueilta on ilmestynyt vain yhden lehtijaon mukaisia lehtiä – toisilta taas useamman lehtijaon mukaisia lehtiä. Vaikka uusia lehtijakoja otettiin käyttöön niin vanhojen lehtijakojen mukaan julkaistujen lehtien painamista ja uudistamistakin jatkettiin.

Värityksen osalta taloudellisen kartan karttalehtiä on kolmea päätyyppiä – monivärisiä, kaksivärisiä ja yksivärisiä. Monivärisissä värejä on useimmiten käytetty seuraavasti: pohja – musta; pellot – keltaiset; tiet ja rajat – punaiset (joskus tiet ruskeat); vedet ja suo – siniset; niityt – vihreät. Vihreää niittyväriä ei yleensä enää käytetty 1920–1930-luvuilla. Kaksivärisiä lehtiä painettiin etupäässä 1940-luvulla. Syy värien karsimiseen lienee ollut joko painovärien huono saatavuus sodan aikana tai yleinen sodan aiheuttama säästämisen tarve. Kaksivärisissä karttalehdissä ainoa mustan pohjavärin lisäksi käytetty väri oli sininen. Sinistäkin säästettiin, sillä soiden kuvaamiseen sitä ei enää riittänyt. Kartoista on painettu myös yksivärisiä, mustavalkeita, painoksia. Kuopion läänin ja Kainuun alueen kartat ilmestyivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vain kaksivärisinä painoksina.

Taloudellisia karttoja on ilmestynyt noin 2/3:sta Suomen pinta-alaa. Vanhimmat kartat ovat Etelä-Suomesta. Pohjois-Savon kartat ilmestyivät vasta 1940-luvulla. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa sekä suuri osa Etelä-Pohjanmaata ja Keski-Suomeakin jää lähes kokonaan taloudellisten karttojen peittoalueen ulkopuolelle. Monista karttalehdistä on useita painoksia. Painokset poikkeavat hyvin usein toisistaan myös sisältönsä osalta. Tyypillisesti Etelä-Suomen paikkakunnista on julkaistu kahdesta neljään selvästi erilaista taloudellisen kartan versiota. Pohjois- ja Itä-Suomen lehdistä erilaisia painoksia on yleensä vähemmän.

Itäisimmässä Suomessa taloudellista karttaa täydentää samaan polyedriprojektion lehtijakoon 1920-luvulla tehty yksivärinen Itä-Suomen puolisotilaallinen kartasto 1:100 000.

Muussa kuin yleislehtijaossa ilmestyneiden taloudellisten karttojen lehtijako

Polyedriprojektion lehtijako – Etelä-Suomi

Polyedriprojektion lehtijako – Pohjois-Suomi

Gauss-Krügerin projektion lehtijako

Yleislehtijako – Etelä-Suomi

Yleislehtijako Pohjois-Suomi

Osta tästä aitoja vanhoja taloudellisia karttoja

Karttatiedon hakemistoon


Jan Strangin karttatieto
Näyte taloudellisen kartan 1:100 000 yksivärisestä painoksesta – Lehti VII/2 Korsnäs vuodelta 1913

Karttanäyte
Näyte taloudellisen kartan 1:100 000 kaksivärisestä painoksesta – Lehti 101 Kuopio vuodelta 1941

Karttanäyte
Näyte taloudellisen kartan 1:100 000 Lappia kuvaavasta kartasta – Lehti 3713 Sodankylä

Itä-Suomen puolisotilaalliset kartat 1:100 000 vuosilta 1922–1929
Karttanäyte
Näyte Itä-Suomen puolisotilaallisesta kartasta 1:100 000 – Lehti VI/12 Korpiselkä vuodelta 1929

Itä-Suomen puolisotilaallinen kartta (kartasto) 1:100 000 eli Salmin ja Ilomantsin kihlakuntien puolisotilaallinen kartta (v. 1922–1929) käsittää Laatokan Karjalan sekä nykyisen Pohjois-Karjalan maakunnan kaakkoisosia ja nykyisen Etelä-Karjalan maakunnan pohjois-osia – suurin piirtein Imatra–Joensuu linjan itäpuoliset alueet. Alunperin, vuonna 1922, kartasto käsitti vain Salmin ja Ilomantsin kihlakunnat ja sen alkuperäinen nimi oli Salmin ja Ilomantsin kihlakuntien puolisotilaallinen kartta. Kartat perustuvat Maanmittaushallituksen painamattomiin kihlakunnankarttoihin 1:100 000. Lehtijako on sama kuin polyedriprojektiossa julkaistuilla Suomen taloudellisilla kartalla. Kartastoa voidaan pitää taloudellisen kartaston täydennyksenä.

Kartat julkaistiin  puolustusvoimien tarpeisiin. Vasta itsenäistyneen Suomen itärajan tuntumasta ei aiemmin ollut julkaistu painettuja karttoja. Lehdet ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mustavalkoisia. Maastoa on kuvattu pintamerkein. Painettuja lehtiä ilmestyi 15 kappaletta. Ne on numeroitu juoksevasti yhdestä viiteentoista. Lisäksi lehdillä on taloudellisten karttojen lehtijaon mukaiset lehtinumerot. Sotilaallisesta nimestään huolimatta kartta oli 1930-luvulla vapaassa myynnissä.

Itä-Suomen puolisotilaallisen kartan lehtijako

Karttatiedon hakemistoon

Kruununpuustellikartat 1:100 000 vuosilta 1879–1892
Karttanäyte
Näytteitä kruununpuustellikartoista: Raaseporin kihlakunnan alueen kartan kartussi ja ote Helsingin kihlakunnan alueen kartasta v. 1883*

1800-luvun ainoan kihlakunnankarttojen painatuksen toteutti Metsähallitus. Vuosina 1879–1892 se julkaisi sarjan (40 kpl) "virallisiin" kihlakunnankarttoihin perustuvia ns. kruunupuustellikarttoja mittakaavassa 1:100 000. Kartat ovat kihlakunnankartoista laadittuja kopioita, joista kuitenkin suuri osa kihlakunnan karttojen tiedoista on jätetty pois. Mustalla painettu pohjapiirroskartta lienee tarkoitettu täydennettäväksi joko käsin tai väripainatuksella. Ilman tällaista täydentämistä kartta on selvästi puolivalmiste. Kansallisarkistossa olevissa Metsähallituksen kappaleissa kartat on kauniisti käsin värein täydennetty.

Helsingin yliopiston kirjaston vapaakappalekokoelmassa on vain painetut niukkatietoiset pohjapiirroskartat. Kaikille kruununpuustellikartoille on painettu kartussi, jolla on nimekkeenä teksti "Karta öfver krono boställena i […] härad af […] län upprättad å forststyrelsen år […]". Näitä karttoja ei Kansallisarkiston kokoelmassa ole Viipurin läänin alueelta, Pohjois-Karjalasta eikä varsinaisesta Lapista, joten epäselvää on onko noilta alueilta kruununpuustellikarttoja ilmestynyt.

Karttatiedon hakemistoon

Suomalaiset topografiset kartat


Topografiset kartat 1:20 000 vuosilta 1922–1952
Karttanäyte
Näyte nelivärisestä topografisesta kartasta 1:20 000 – Lehti 2043 07 Östersundom vuodelta 1934
Topografinen kartta 1:20 000 (1920-luku – 1940-luku)

Suomalaisia topografisia karttoja mittakaavassa 1:20 000 julkaistiin kaksikymmentäluvun alkupuolelta lähtien 1950-luvun alkuun. Jossain tapauksissa uusitapainoksia on voitu ottaa tämänkin jälkeen. 

Topografiset kartat 1:20 000 olivat tarkoitetut ensisijassa sotilaskäyttöön. Niitä voi pitää nykyisten peruskarttojen edeltäjinä. Karttoja julkaistiin vain varsin pienestä osasta Suomea eli entisen Viipurin läänin alueelta, Petsamon pohjoisosasta, Helsingin ympäristöstä, Etelä-Hämeestä sekä eräiltä varuskuntapaikkakunnilta ja Suomenlahden rannikon saarilta.

Vanhimmat lehdet 1920-luvulla (Jyväskylän ja Vaasan ympäristöt) julkaistiin vanhassa venäläisten topografikarttojen lehtijaossa. 1920-luvulla otettiin käyttöön Gauss-Krügerin projektioon perustuva lehtijako, joka oli suurimmaksi osaksi sama kuin vuonna 1942 vahvistettu yleislehtijako. Vuodesta 1942 lähtien karttojen yläkulmaan painettiin kuusinumeroinen ns. tilausnumero. Vanhimpien karttojen ainoa lehtinumero oli kartan otsikon eteen painettu pitkähkö numerosarja, joka ilmaisi karttalehden reunojen koordinaattiarvot. Lehtien koko on yleensä 50 x 50 cm, jolla näkyy 10 x 10 km:n suuruinen alue.

Värejä on yleensä käytetty seuraavasti: pohja – musta; korkeuskäyrät – ruskeat; vedet – siniset; ajotiet – punaiset. Tästä säännöstä on poikkeuksia. Niinpä vuoden 1935 jälkeen painetuissa Karjalan kartoissa on ilmeisesti säästäväisyyssyistä käytetty yleensä vain mustaa ja ruskeata väriä. Sininen vesistöväri on näissä lehdissä korvattu viivoituksella.

Useista kartoista on otettu useampia painoksia. Vaikka suuri osa eri painoksista onkin karttojen sisällön osalta muuttamattomia uusintapainoksia, niin paljon on myös sellaisia uusintapainoksia, joissa sisältöä on korjailtu. Painosten välisiä eroja on seuraavaa kolmea päätyyppiä: 1) Kartta on kokonaan piirretty uudestaan. 2) Kartta on ajantasaistettu lisäämällä siihen uusia rakennettuja teitä, asutuksia jne. 3) vuoden 1935 jälkeen ilmestyneet uusintapainokset ennen vuotta 1935 ilmestyneistä Karjalan kartoista on osin piirretty uudestaan, jotta painovärien lukumäärän vähentäminen ei olisi liikaa huonontanut karttojen luettavuutta.

Topografinen kartta 1:20 000 (uusi laitos) (1958–1977-)

Niistä osista Pohjois-Suomea, joista peruskarttoja ei tehty laadittiin peruskarttaan nähden vaatimattomampia Topografisia karttoja 1:20 000. Kun peruskartat alunperin piirrettiin mittakaavassa 1:10 000 ja painettiin mittakaavaan 1:20 000 pienennettyinä niin topografiset kartat 1:20 000 piirrettiin suoraan lopulliseen mittakaavaansa. Kartaston valmistamiseen ryhdyttiin kun 1950-luvun lopulla huomattiin, että peruskartan tasoisten karttojen tuottaminen koko Suomesta kestäisi kohtuuttoman kauan. Näin saatiin pohjoisimman Suomen pääosin harvaan asutut ja asumattomat alueet kartoitettua huomattavasti nopeammin. Kartasto valmistui vuonna 1977. Myöhemmin sen lehdistä on otettu ajantasaistettuja painoksia. Kartaston uusittuihin lehtiin on otettu mukaan myös kiinteistörajat, joita alkuperäisissä painoksissa ei ollut. Suuresta osasta niitä alueita, joista alunperin oli olemassa vain topografinen kartta 1:20 000 on myöhemmin julkaistu myös peruskartta.

Yleislehtijako Etelä-Suomi

Yleislehtijako Pohjois-Suomi

Karjalan kannaksen topografisten karttojen 1:20 000 lehtijako

Laatokan Karjalan topografisten karttojen 1:20 000 lehtijako

Petsamon topografisten karttojen 1:20 0000 lehtijako

Keski-Uudenmaan ja Etelä-Hämeen topografiset kartat 1:20 000

Topografisen kartan 1:20 000 erillislehdet

Suomen ja Venäjän Karjalan topografisten karttojen 1:20 000 lehtijako (v. 1944)

Itä-Karjalan ja Inkerin suomalaisten karttojen 1:20 000 lehtijako (v. 1943)

Karttatiedon hakemistoon

Osta tästä aitoja vanhoja topografisia karttoja 1:20 000

Karttanäyte
Näyte kaksivärisestä topografisesta kartasta 1:20 000 – Erillislehti Kankaanpää vuodelta 1931

Merikarttalaitoksen topografiset kartat 1:20 000 ja 1:50 000 vuosilta 1940–1945
Karttanäyte
Näyte Merikarttalaitoksen topografisesta kartasta 1:20 000 – Lehti 2011 12 Lappohja*

Vuosina 1940–1945 Suomen merikartoituksesta tuolloin vastannut merikarttalaitos valmisti sarjan yksivärisiä topografisia karttoja Suomen etelärannikolta ja saaristomereltä (Viipurista Ahvenanmaalle). Kartoilla ei ole merenkulkutietoja, joten ne eivät ole merikarttoja. Kartoilla on merkintä "vain virkakäyttöön". Ne on tehty puolustusvoimain tarpeeseen sota-aika kun oli. Karttojen taso vaihtelee. Joillakin on korkeuskäyrät, mutta monet lehdet ovat niitä ilman. Karttojen lähteenä on käytetty ainakin pitäjänkarttoja. Lehtijako on yleislehtijaon esivaihe. Kartat eivät liene koskaan olleet yleisessä myynnissä ja niiden jakelu sotilaillekin lienee ollut vähäistä. Vanhojen karttojen markkinoilla niitä ei juuri liiku.

Merikarttalaitos valmisti myös topografisia karttoja mittakaavassa 1:50 000. Ne tehtiin 1:20 000 kartoista valokuvauksellisesti pienentämällä. Lehtikoko vaihtelee. Esimerkiksi Hangon lehti on varsin suuri. Siihen on yhdistetty 12 kappaletta 1:20 000 kartan lehteä. Kartat ovat yksivärisiä. Karttoja on ainakin Hangon ja Hiittisten seudulta.

Merikarttalaitoksen topografisten karttojen 1:20 000 lehtijako (länsi)

Merikarttalaitoksen topografisten karttojen 1:20 000 lehtijako (itä)

Karttatiedon hakemistoon


Topografiset kartat 1:50 000 vuosilta 1922–1990
Karttanäyte
Näyte Topografisen kartan 1:50 000 1920-luvun alun painoksesta – Lehti IV:R Sippola
Topografinen kartta 1:50 000 (1920–1940-luvut)

Topografisia karttoja mittakaavassa 1:50 000 painettiin Suomessa 1920–1940-luvuilla. Karttoja on kahta toisistaan poikkeavaa tyyppiä. Valtaosan julkaistusta aineistosta muodostaa Karjalan kannaksen sekä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat käsittävä kartasto. Siihen kuuluu 43 lehteä kattaen Kymijoen, Saimaan, Vuoksen, Laatokan, Neva-joen ja Suomenlahden välisen alueen. Kartat piirrettiin 1920-luvun alussa, mutta niistä otettiin lisäpainoksia aina 1940-luvulle asti. Joissakin tapauksissa lisäpainoksia on myös ajantasaistettu ja korjailtu. Karttoja on myyty sekä suorina paperilehtinä, että kankaalla taustettuina, taitteita myöten leikattuina kokoontaitettavina "taskupainoksina". Kartat ovat monivärisiä: metsät vihreitä, vedet sinisiä, korkeuskäyrät ruskeita ja pohja musta. Yleisvaikutelma on vihertävyys. Käytetyn vihreän värin sävy vaihtelee eri painoksien kohdalla. Samoin eri painoksissa käytetyn paperin laadussa on suurta vaihtelua. Vanhimpien painosten paperi on haurasta.

Kartat perustuivat venäläisten sotilasviranomaisten 1870–1916 tekemiin mittauksiin ja niiden perusteella tehtyyn venäläiseen topografikarttaan 1:42 000. Topografisia karttoja 1:50 000 tehtäessä tämä vanha aineisto ajantasaistettiin ja kartat piirrettiin alusta alkaen uudelleen.

Lehtijako perustuu Helsingin 0-meridiaanin mukaiseen astejakoon, jossa lehden leveys on puoli astetta ja korkeus 15 minuuttia. Lehtijako on osin yhtenevä taloudellisen kartan polyedriprojektio-lehtijaon kanssa. Joillekin lehdille on painettu Gauss-Krügerin projektion mukainen Greenwichin 0-meridiaaniin perustuva koordinaatisto Helsinki-lähtöisen koordinaatiston sijaan.

Korkeuskäyrien väli on useimmiten venäläisiin alkuperäiskarttoihin perustuen 2 saženia (4,27 metriä). Osalla lehdistä korkeuskäyrästö on siirretty metrijärjestelmään ollen käyrien väli tuolloin viisi metriä.

Uudemmat 1:50 000 topografiset kartat vuosilta 1928–1944

Toisen tyypin topografisia karttoja 1:50 000 muodostavat eräiltä alueilta julkaistut yksittäiset lehdet. Koska Länsi-Suomen venäläiset topografiset kartat oli tehty jo 1870–1880-luvuilla, katsottiin ne liian vanhoiksi toimimaan sellaisenaan suomalaisten karttojen perustana. Niinpä siellä ryhdyttiin lisämittauksiin, joita tehtiin varsin laajalla alueella ja useita karttalehtiä piirrettiin valmiiksi. 


Työt kuitenkin keskeytettiin muiden kiireellisempinä pidettyjen töiden vuoksi ja vain muutama lehti painettiin. Nämä kartat ovat selvästi yksityiskohdiltaan tarkempia ja yleisilmeeltään uudenaikaisempia kuin vanhemmat Itä-Suomen lehdet. Seuraavat lehdet painettiin: Hämeenlinna, Tyrväntö, Turku, Helsinki, Kyröskoski, Kuopio, Utti, Pallas-Ounas -tunturit, Läskelä ja Orjatsaari.

Peruskartan pienennös 1:50 000 (1964–)ja Topografinen kartta 1:50.00 – Lappi (1971- )

Vuodesta 1964 ryhdyttiin julkaisemaan peruskarttaa pienenettynä mittakaavaan 1:50 000. Näin saatiin varsin vähäisellä vaivalla aikaan mittakaavojen 1:20 000 ja 1:100 000 väliin sijoittuva kartasto. Alkuun karttalehdet ovat pienehköjä, myöhemmin suurempia käsittäen kuuden peruskarttalehden alueen. Mittakaavan pienentäminen karttoja mitenkään muuttamatta teki niistä vaikealukuisia. Präntti oli liian pientä.

Niiltä Pohjois-Suomen alueilta, joilta peruskarttoja ei ollut olemassa, ryhdyttiin vuodesta 1971 alkaen julkaisemaan peruskartan pienennöstä vastaavia topografisen kartan 1:20 000 pienennöksiä nimellä Topografinen kartta 1:50 000. Koska pohjoisen topografiset kartat 1:20 000 olivat alunperin piirretyt pienempään mittakaavaan kuin peruskartat, ei mittakaavan pienentäminen huonontanut niiden luettavuutta yhtä paljoa kuin peruskarttojen kohdalla tapahtui.

Topografinen kartta 1:50 000 (1990-)

Kokonaan uusi Topografinen kartta 1:50 000 luotiin 1980–1990 lukujen vaihteessa ennen kaikkea puolustusvoimien kokemaan tarpeeseen. Kartat piirrettiin alunperin mittakaavassa 1:50 000 julkaistaviksi. Esitystapa on uusittu. Lehdet ovat suurempikokoisia.

Vuosien 1922–1944 topografisten karttojen 1:50 000 lehtijako

Yleislehtijako Etelä-Suomi

Yleislehtijako Pohjois-Suomi

Merkkien selitykset 1920-luvulta

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte topografisen kartan 1:50 000 erillislehdestä – Lehti Turku vuodelta 1932

Topografisen kartat 1:100 000 vuosilta 1922–2006
Karttanäyte
Näyte topografisen kartan 1:100 000 uudemman tyyppisestä (v. 1955—) 5-värisestä lehdestä – Lehti 2123 Tampere vuodelta 1956

Topografinen kartta 1:100 000

1920–1940-lukujen suomalaisia topografisia karttoja mittakaavassa 1:100 000 on olemassa kahta päätyyppiä – vanhempaa ja uudempaa. Ne eroavat toisistaan ennen kaikkea lehtijaon ja esitystavan suhteen. Vanhemman tyypin karttoja kutsutaan alla polyedriprojektion astejakolehdeksi ja uudempaa tyyppiä yleislehtijakoon tehdyiksi lehdiksi.

Polyedriprojektion astejakolehdet (1920-luku)

Vanhempaa tyyppiä ovat 1920-luvun alkupuolella  Karjalan kannakselta, linjan Käkisalmi–Lappeenranta eteläpuolelta, julkaistut 27 karttalehteä. Ne ovat pienennöksiä samalta alueelta julkaistuista topografisista kartoista 1:50 000. Mittakaavaa ja lehtikokoa lukuun ottamatta kaikki se, mitä edellä on sanottu 1:50 000 polyedriprojektiokartoista, koskee myös vastaavia1:100 000 karttoja. Lehtien koko on noin 27x27 cm. Lehtijako ilmenee 1:50 000 karttojen lehtijakokartasta. Kaikkia 1:50 000 kartaston lehtiä ei pienennetty mittakaavaan 1:100 000. Karttoja ei enää uudistettu 1920-luvun jälkeen eikä niistä liene enää otettu uusia painoksiakaan.

Yleislehtijakoon tehdyt lehdet (1928–1951, 1955–)

Uudemman tyyppisiä topografisia karttoja l:100 000 alettiin valmistaa vuonna 1928 ja karttatyyppi säilytti asemansa varsin pitkään eli vuoteen 2006 asti. Värit ja esitystapa  säilyivät pääosin samoina. Varhaisissa kartoissa ei ollut keltaista peltoväriä, joka tuli käyttöön vasta 1950-luvun puolivälissä. Lehtijako on yleislehtijako. Karttalehtien kuvaaman alan koko on yleensä 30 x 40 km (12 peruskartan lehteä). Muutamien ennen vuotta 1942 julkaistujen lehtien lehtijako ja -numero poikkeavat yleislehtijaon mukaisista. 

Karttojen valmistus alkoi Laatokan Karjalan alueelta. Alkuaikoina karttoja kutsuttiin rekognosointikartoiksi niiden tekemiseen käytetystä kartoitustavasta johtuen (Suomalainen rekognosointikartta 1:100 000). Karttoja julkaistiin 1930–1940 -luvuilla etupäässä Itä-Suomesta – Viipurin läänistä, Etelä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Vanhimpien karttojen kartoituksellinen taso vaihtelee. Erityisesti Pohjois-Karjalan ja Mikkelin läänin alueilta 1940-luvulla julkaistut kartat ja vanhimmat Laatokan Karjalan kartat perustuivat pääosin vanhaan aineistoon ja tämän aineiston tasoltaan vaihtelevaan täydennysmittaukseen. Laatokan Karjalan alueen kartoista ilmestyi yleensä ennen vuotta 1944 toinen kokonaan uudistettu painos, joka perustui topografisiin karttoihin 1:20 000. Sodan aikana julkaistiin kovassa kiireessä etupäässä Pohjois-Karjalan alueelta hyvinkin puutteellisiin tietoihin perustuvia karttalehtiä, jotka painettiinkin vain kahdella värillä (vedet siniset).

Sodan jälkeen 1:100 000 -topografisten karttojen julkaisemistahti hiljeni. 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa julkaistiin vain muutama lehti. Uuteen vauhtiin päästiin vuonna 1955, kun peruskartoitus oli edennyt niin pitkälle, että uusia peruskarttoja saatettiin ryhtyä käyttämään 1:100 0000 -karttojen lähdeaineistona. Samalla karttoja uudistettiin lisäämällä keltainen väri kuvaamaan peltoja. Hyvän lähdeaineiston vuoksi karttojen tasokin parani. Karttoja tehtiin sitä mukaan kun peruskartoitus eteni. Koko kartasto oli valmis vuonna 1983 käsittäen tuolloin koko Suomen.

Yleislehtijako Etelä-Suomi

Yleislehtijako Pohjois-Suomi

Itä-Suomen topografisten karttojen 1:100 000 lehdet v. 1928–1944

Osta tästä aitoja vanhoja topografisia karttoja 1:100 000

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte topografisen kartan 1:100 000 vanhemman (19281952) tyyppisestä 4-värisestä lehdestä – Lehti 4233 Suistamo vuodelta 1933
Karttanäyte
Näyte topografisen kartan 1:100 000 kaksivärisestä lehdestä – Lehti 4212 Savonranta vuodelta 1941
Karttanäyte
Näyte polyedriprojektiossa julkaistusta topografisesta kartata 1:100 000 – Lehti Uusikirkko 1920-luvulta

Saimaan vesistökartat 1:100 000 vuosilta 1940–1944
Karttanäyte
Näyte Saimaan vesistökartasta 1:100 000 – Lehti 3134 (VIII) Taipalsaari vuodelta 1940

Topografisen kartan 1:100 000 uudemman tyypin Itä-Suomen kartastoa täydentää Saimaan alueelta julkaistu Saimaan vesistökartta 1:100.00. Kartat ovat 1940-luvulta ja samassa lehtijaossa kuin topografiset kartat 1:100 000.

Kartat ovat kaksivärisiä ja topografisia karttoja pelkistetympiä. Ne perustuvat taloudellisiin karttoihin ja Saimaan alueen merikortteihin.

Karttatiedon hakemistoon

Osta tästä aitoja vanhoja Saimaan vesistökarttoja

Peruskartta


Peruskartat 1:20 000 vuosilta 1947–2005
Karttanäyte
Näyte ilman kiinteistötietoja olevasta peruskartasta - Lehti 2014 01 Ekenäs vuodelta 1952

Vuonna 1977 valmistunut peruskartasto on ensimmäinen koko Suomen kattavana suurimittakaavainen kartasto. Itse asiassa Peruskarttoja, sanan varsinaisessa merkityksessä, ei ole Suomen joka kolkasta. Osista pohjoisinta Suomea on peruskartan sijasta julkaistu samassa mittakaavassa peruskarttaa epätarkempia Topografisia karttoja 1:20 000.

Peruskarttojen julkaiseminen aloitettiin vuonna 1947 ja se valmistui vuonna 1977. Sittemmin kaikista lehdistä on otettu uudistetut painokset. Painoksia on uusittu yleensä 1020 vuoden välein. Joiltakin paikkakunnilta saattaa olla neljäkin eri ajalta olevaa erilaista peruskarttalehteä. Vanhimmat lehdet ovat jo yli kuudenkymmenen vuoden takaa. Perusilmeeltään peruskartan lehdet ovat säilyneet hyvin samankaltaisina. Pieniä muutoksia on kuitenkin vuosien varrella tapahtunut. Niinpä vanhimpien lehtien koordinaattiruudusto oli karttalehtien reunojen suuntainen eli osoitti "karttapohjoiseen". Myöhempiä painoksia on tässä suhteessa huononnettu siten, että niihin on painettu punaisella etelä-pohjois- suunnasta huomattavan paljon poikkeava niin sanottu yhtenäiskoordinaatisto. Tämä uudistus tehtiin puolustusvoimain toivomuksesta muun muassa jotta tykillä ampuminen yli pituuspiirien 22º30', 25º30' ja 28º30' eli Gauss-Krügerin projektiokaistojen saumapituuspiirien olisi yhtä helppoa kuin yli muidenkin pituuspiirien.

Alkuaan peruskarttoja myytiin kahdenlaisia painoksia – ilman tilusrajoja ja tilusrajojen kanssa. Alkuaan peruskarttoja myytiin vain suorina lehtinä. Myöhemmin niitä on myyty myös valmiiksi taitettuina, jota varten karttojen levennettyyn marginaaliin on painettu värillinen 'kantena' toimiva otsikkotieto.

Vuodesta 2006 peruskartta 1:20 000 on ollut korvautumassa uudella peruskartalla 1:25 000 eli maastokartalla. Paitsi mittakaava, myös koordinaatisto ja lehtijako samalla muuttuivat. Vanhaan peruskarttaan verrattuna uusi on luettavuudeltaan heikompi. Präntti on pienempää. Lehtikoko on suurempi. Digitaaliajan etenemisen myötä paperille painettujen karttojen merkitys on vähentynyt. Samalla on vähentynyt karttojen ilmoitetun mittakaavan merkitys, sillä digitaalikarttoja voidaan tarvittaessa tulostaa useissa eri mittakaavoissa.

Pian peruskartoituksen alettua,  ruvettiin Suomen etelärannikon lehdistä laatimaan  myös erityisiä  rannikkokartta-versioita lähinnä merivoimien tarpeeseen. Rannikkokarttoihin lisättiin vesialueille merenkulkijoiden tarvitsemia tietoja kuten: syvyysluvut, syvyyskäyrät, loistojen  valaisusektorit sekä joskus myös toinen koordinaattiruudusto. Värityskin poikkeaa normaaliperuskartoista – vedet ja pellot ovat valkeat, keltaisella ilmaistaan matalan veden alueet. Rannikkokarttoja ilmestyi 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa Helsingin edustalta ja Hangon ympäristöstä.  Myöhemmistä ajoista en tiedä. Tietääkseni rannikkokartat eivät ole olleet kirjakauppamyynnissä.

Yleislehtijako Etelä-Suomi

Yleislehtijako Pohjois-Suomi

Osta tästä aitoja vanhoja peruskarttoja

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte peruskartasta 1:20 000 – Lehti 2041 05 Nummela vuodelta 1958
Karttanäyte
Näyte peruskartasta 1:20 000 – Lehti 2041 05 Nummela vuodelta 1972
Karttanäyte
Näyte peruskartasta 1:20 000 – Lehti 2041 05 Nummela vuodelta 1984
Karttanäyte
Näyte peruskartta-rannikkokartasta 1:20 000 – Lehti 2034 12 Fagerö vuodelta 1949

Venäläiset topografiset kartat 1849—1917


Topografinen kartta 1:210 000 vuosilta 1849–1855

Vuonna 1849 Venäjän topografikunta ryhtyi julkaisemaan Etelä-Suomen topografikartastoa mittakaavassa 1:210 000. Lehtijakokartan mukaan kartasto ylettyy pohjoisessa Ouluun ja Kajaaniin. Lehdet on numeroitu roomalaisilla numeroilla. Numerointi alkaa pohjoisesta ja etenee vaakariveinä vasemmalta oikealle ja etelään. Oulun lehden numero on I. Tiedossani ei ole valmistuiko kartasto. Olen nähnyt vain Etelä-Suomen rannikkoseudun lehdet XXXIII-XLII (lehtijaon kaksi eteläisintä riviä). Näissä lehdissä vesistöt olivat käsin reunaväritetyt. Kartoilla on korkeuskäyrät.

Vieressä näyte kartan lehdestä nro XXXVII [Viipuri]*

1:210 000 topografisen kartan lehtijako

Karttanäyte

Topografiset kartat 1:100 000 vuosilta 1855–1875 eli ns. Kalmbergin kartasto
Karttanäyte
Näyte Kalmbergin kartan vihreästä painoksesta – Lehti IV:8 Heinola. Vuoden 1855 kartalle on piirretty rautatie 1870-luvun alussa

Krimin sodan johdosta laativat venäläiset sotilastopografit varsin laajan kartaston mittakaavassa l: 100 000. Kartoitustyötä johti suomalainen eversti Gustaf Adolf Kalmberg, josta syystä kartasto tunnetaan Suomessa nimellä Kalmbergin kartasto. Kartasto ilmestyi painettuna ja on se näin ollen vanhin suurimittakaavainen laajan alueen käsittävä Suomen kartasto. Karttojen ensimmäinen painos on vuosilta 1855–1856. Toinen painos otettiin ilmeisesti 1870-luvun alussa tai puolivälissä, jolloin karttoihin lisättiin uudet rautatielinjat. Ensipainoksessa metsät ovat ruskeat, toisessa vihreät. Kartasto käsittää kaikkiaan 86 lehteä ja kattaa suurin piirtein linjan Kristiinankaupunki-Metsäpirtti eteläpuoleisen Suomen sekä Pohjanlahden rannikkoseudut aina Oulun korkeudelle saakka.

Kartat perustuvat pääosin Maanmittaushallituksen 1800-luvun alussa tekemiin (painamattomiin) kihlakunnankarttoihin. Lehtien koko on noin 37 x 43 cm. Kartat on painettu kivipainossa, yleensä kahdella värillä. Pohjapiirros on mustalla ja metsät on painettu jollain toisella värinä. Korkeuskäyriä ei ole eikä koordinaatistoa.

Kalmbergin kartaston lehtijako

Osta tästä aitoja vanhoja Kalmbergin karttoja

Karttatiedon hakemistoon

Topografiset kartat 1:42 000 vuosilta 1870–1907 (1880–)
Karttanäyte
Näyte topografisen kartan 1:42 000 1-värilitografialehdesta – Lehti XIV–XV:21–22 [Urjala, Koijärvi] vuodelta 1900
Vuosien 1870–1907 alkuperäiskartasto (1:21 000)

Venäjän sotilasviranomaiset kartoittivat vuosina 1870–1907 suurin piirtein linjan Pori-Käkisalmi eteläpuoleisen Suomen mittakaavassa 1:21 000. Näin syntynyt kartasto käsitti 471 karttalehteä. Suomen valtio sai kaksi valokuvajäljennöstä kustakin alkuperäiskartaston lehdestä. Tätä aineistoa on Suomessa kutsuttu nimellä senaatin kartat. Vuosina 1885–1915 nämä Suomeen saadut valokuvajäljennökset väritettiin täällä käsin. Samalla niihin tehtiin korjauksia ja ne ajantasaistettiin värityshetken tilanteen mukaisiksi. Maanmittaushallitus jatkoi senaatinkarttojen ajantasaisina pitämistä aina 1920-luvulle asti, joten sellaisena kuin kartat nyt Kansallisarkistossa ovat, ne eivät kerro, miltä paikat näyttivät aikana, jolloin kartat alunperin tehtiin.

Vaikka Venäjä kartaston Suomen viranomaisille luovutti, niin kartat olivat yhä sotasalaisuuksia ja niiden käyttö oli kontrolloitua. Suomalaisten ei sallittu tätä aineistoa painattaa.

Painettu kartasto 1:42 000

Alkuperäiskartaston perusteella venäläiset painattivat 1877–1909 pienennetyssä 1:42 000 mittakaavassa Etelä-Suomen käsittävän topografisen kartaston. Koska karttaa ei painettu monivärisenä, jouduttiin seikat, jotka alunperin oli ilmaistu väreillä, esittämään erilaisilla pintamerkeillä (metsät pieninä ympyröinä, vedet varjostuksella jne.).

1870–1890 -luvuilla karttoja painettiin heliogravyyrimenetelmällä (= syväpainossa syövytetyllä kuparilaatalla, jolle karttapiirros oli siirretty alkuperäispiirustuksesta valokuvaamalla). Näkemäni tämän ensimmäisen painoksen lehdet ovat olleet pienikokoisia (noin 26 x 26 cm) ja painojäljeltään korkeatasoisia. Vuoteen 1890 mennessä näitä lehtiä oli painettu 57 kappaletta. Vuoden 1900 jälkeen painettuja heliogravyyrilehtiä en ole nähnyt, joten otaksun, että painomenetelmää ei enää käytetty ainakaan joukoille jaeltujen karttojen painamiseen.

1880–1890 -luvuilla karttoja painettiin myös kaksivärilitografioina, jolloin vedet olivat vaalean sinertävät tai vihertävät. Tämän tyypin kartat ovat heliogravyyrikarttojan tavoin varsin epätavallisia.

Alkuperäisen kartastoon valmistuttua 1907 koko kartasto painettiin uudelleen fotolitografisesti (= kivipainossa, karttapiirrokset siirretty valokuvaamalla painokiville). Näitä kivipainolehtiä on kahta kokoa. Alkuperäislehtien kokoisia pieniä (n. 26x26 cm) sekä neljän alkuperäislehden kokoisia suuria (n. 52x52 cm). Uusiin painoksiin on tehty vähäisiä korjauksia. Uudet rautatielinjat on merkitty, mutta muita muutoksia ei yleensä ole tehty (muutama lehti, mm. Helsinki kartoitettiin uudelleen 1800–1900 -lukujen vaihteessa

Alkuperäislehtien painojälki on useimmiten täysin tyydyttävä ellei suorastaan hyvä. Käytetty paperi on yleensä ohutta ja kestävää selluloosapohjaista karttapaperia.

Uudelleen kartoitus Uudellamaalla ja Viipurin läänissä v. 1910–1916

Vuosina 1910–1916 suurin osa Uudenmaan läänin lehtiä ja osa Viipurin läänin lehdistä on uudistettu kokonaan. Maasto on rekognosoitu ja lehdet alusta alkaen piirretty uudelleen. Kartat ovat ajantasaistuneet, geodeettinen pohjakin lienee parantunut, mutta työn jälki on heikompi kuin vanhemmissa versioissa. Kartoitus on tehty suoraan julkaisumittakaavaan 1:42 000 eikä kuten vanhemmat kartat mittakaavaan 1:21 000.

Vuosien 1907–1917 1:42 000 -kartoitukset (Pohjois-Satakunta ja Pirkanmaa sekä Ahvenanmaa)

Vuosina 1907–1912 venäläiset kartoittivat Pohjois-Satakunnan ja Pirkanmaan mittakaavassa 1:42 000. Näin syntynyt kartasto poikkeaa vanhemmasta venäläisestä kartastosta lehtijaon, työn laadun ja esitystavan suhteen. Lehtijako oli erilainen ja erittäin sekava. Vaikka kartat on painettu samassa mittakaavassa kuin vanhempi kartasto, niin itse kartoitustyö on tehty pienemmässä mittakaavassa ja tästä johtuen karttojen tarkkuus ei ole yhtä hyvä. Karttojen geodeettisen luotettavuuden väitetään olevan parempi kuin vanhemmissa kartoissa. Esitystapa on lähinnä sama kuin edellä mainituissa Uudenmaan läänin alueelta tehdyissä uusituissa karttalehdissä.

Vuosina 1916–1917 venäläiset kartoittivat Ahvenanmaan pääsaaret mittakaavassa 1:42 000. Kartasto on painettu kuutena suurehkona lehtenä. Näkemäni kappaleet ovat olleet suomalaisten tekemiä jälkipainoksia ja painojäljeltään suttuisia

Suomalaiset painokset

Venäjän vallan aikana edellä mainitut kartat olivat vain Venäjän sotalaitoksen käytössä. Siviileille niitä ei luovutettu. Karttojen tekstit olivat venäjänkielisiä. Suomen itsenäistyttyä kartta-aineisto joutui Suomen viranomaisten haltuun. Vuodesta 1918 alkaen niistä ryhdyttiin ottamaan uusia painoksia, joissa venäjäksi kirjoitetut paikannimet oli käännetty ja translitteroitu suomeksi. Lehtijako pysyi lähes samana, mutta lehtien numerointijärjestelmä muuttui. Painojälki ja luettavuus suomalaisessa laitoksessa on pääsääntöisesti huomattavasti heikompi kuin venäläisessä laitoksessa.

Suomalaiset painattivat vuoden 1918 jälkeen lisäpainoksia myös venäjänkielisistä lehdistä. Ne erottaa yleensä alkuperäisistä hauraamman paperilaatunsa ja suttuisemman painojälkensä ansiosta.

Yhteenveto

Mittakaavan 1:42 000 -karttoja on kutsuttu yhden virstan kartoiksi, koska niiden mittakaavassa yksi Englannin tuuma kartalla vastaa yhtä Venäjän virstaa maastossa.

Yleisluonnehdintana voidaan sanoa, että tämä kartasto on ensimmäinen tarkkuudeltaan peruskarttoihin rinnastettavissa oleva painettu kartasto Etelä-Suomesta. Tarkempia suomalaisvalmisteisia karttoja ilmestyi vasta 1920–1940-luvuilla (useimmissa tapauksissa vasta 1940-luvulla), jolloin pitäjänkarttoja ja suomalaisia topografisia karttoja ryhdyttiin painattamaan. 

Etelä-Suomen topografisten karttojen 1:42 000 lehtijako

Pohjois-Satakunnan ja Pirkanmaan topografisten karttojen 1:42 000 lehtijako

Topografisten karttojen 1:42 000 suomalaisen painoksen lehtijako

Ahvenanmaan topografisten karttojen 1:42 000 lehtijako

Merkkien selitykset

Osta tästä aitoja vanhoja topografisia karttoja 1:42 000

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte 1880-luvun kaksivärilitografialehdestä – Lehti XXI:48 [Tienhaara] vuodelta 1886. Tämän ajankohdan Viipurin seudun lehdet ovat ainoita painettuja alkuperäiskarttoja, joissa nimistö on latinalaisilla aakkosilla
Karttanäyte
Näyte Pohjois-Satakunnan ja Pirkanmaan 1:42 000 -kartasta – Lehti XXVII-БиВ vuodelta 1909 (painettu 1916).
Karttanäyte
Näyte suomenkielisestä topografisesta kartasta 1:42 000 – Lehti 1530 [Viipuri] 1920-luvulta

Topografiset kartat 1:21 000 vuosilta 1870–1917 (1915–)
Karttanäyte
Näyte Helsingin lähiympäristön topografisesta kartasta 1:21 000 noin vuodelta 1915 – Lehti VI:29 [Länsi-Helsinki, Kaakkois-Espoo]
Topografinen kartta 1:21 000 (ns. puolen virstan kartta)

Etelä-Suomen topografisen kartaston lehtiä on julkaistu painettuina myös alkuperäisessä mittakaavassa 1:21 000 Helsingin ja Viipurin ympäristöistä. Lähdekirjallisuudesta ei luotettavasti selviä milloin tämä on tapahtunut. Todennäköiseltä vaikuttaa että painaminen on tapahtunut vasta I maailmansodan aikana. Lehtiä on kahdentyyppisiä. Osa lehdistä on painettu suoraan 1870-luvun käsittelemättömistä mittapöytälehdistä eli ovat sellaisia kuin Suomen aikoinaan saamat senaatinkartat olivat ennen niiden värittämistä. Suurin osa Viipurin läänin lehdistä ja Helsingin lähiympäristön lehdet ovat uudelleen piirrettyjä  karttoja, jotka perustuvat 1900-luvun mittauksiin ja joissa alkuperäiskartoissa värein esitetyt tiedot on kuvattu pintamerkeillä.

Suomen itsenäistyttyä suomalaiset saivat näitä karttoja sotasaaliina ja painattivat kartoista uusintapainoksia.

Mittakaavan 1:21 000 -karttoja on kutsuttu puolen virstan kartoiksi, koska niiden mittakaavassa yksi Englannin tuuma kartalla vastaa puolta Venäjän virstaa maastossa. Kartat ovat mustavalkoisia. Vaikka niiden mittatakaava on tarkempi kuin 1:42 000 -karttojen, ovat 1870-luvun kartoituksiin perustuvat lehdet pintamerkkien puuttumisen vuoksi informaatioarvoltaan huonompia kuin vastaavan alueen 1:42 000 -kartat. 

Helsingin ympäristön topografisten karttojen 1:21 000 lehtijako

Viipurin ympäristön topografisten karttojen 1:21 000 lehtijako

Merkkien selitykset

Osta tästä aitoja vanhoja topografisia karttoja 1:21 000

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte Uudenmaan topografisesta kartasta 1:21 000 – Lehti VIII:27 [Enäjärvi]

Topografiset kartat 1:84 000 vuosilta 1916–1917
Karttanäyte
Näyte 3-värisestä topografisesta kartasta 1:84 000 – Lehti XVIII:27 [Kerimäki] vuodelta 1916

Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset kartoittivat kohtalaisen laajoja alueita Itä-Suomesta mittakaavassa 1:42 000. Kartoitus tapahtui rekognosoimalla eli vanhan jo olemassa olevan kartta-aineiston tarkistusmittauksena. Lähtöaineistona olivat vuosina 1796–1842 laaditut "Uuden-Suomen kartasto 1:21 000" ja "Vanhan-Suomen kartasto 1:42 000".

Itä-Suomen töiden tuloksena ilmestyi painosta vuosina 1916–1917 sarja topografisia karttoja mittakaavassa 1:84 000. Vallankumous keskeytti työt eikä kaikkien kartoitettujen alueiden karttoja ehditty julkaista.

Kartat on painettu kolmella tai neljällä värillä (pohjapiirros musta, vedet siniset, korkeuskäyrät ruskeat ja joissakin kartoissa metsät vihreät). Ilmestyneet 29 lehteä käsittävät yhtenäisen alueen Mikkelin, Savonlinnan ja Joensuun ympäristöistä. Lehtien koko on 15x27 minuuttia ja korkeuskäyrien väli 8 saženia (noin 17 metriä). Karttoja on myös yksivärisinä, jotka kartat lienevät (ainakin useimmissa tapauksissa) suomalaisten vuoden 1918 jälkeen valmistamia sisällöltään muuttamattomia uudispainoksia.

Topografisten karttojen 1:84 000 lehtijako

Osta tästä aitoja vanhoja topografisia karttoja 1:84 000

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte topografisen kartan 1:84 000 suomalaisesta 1-värisestä uusintapainatuksesta 1920-luvulta

Suomen yleiskartta 1:400 000 ja sen painokset 1:315 000 ja 1:300 000


Suomen yleiskartta (Charta öfver Finland) 1864—1961
Karttanäyte
Näyte Yleiskartan 1:400 000 alkuperäisestä käsinväritetystä lehdestä – Lehti [Jyväskylä] vuodelta 1867
Vuosina 1864–1873 valmistui painosta mittakaavassa 1:400 000 tehty Suomen yleiskartta. Itse kartoitustyö oli alkanut jo 1840-luvulla. Tämä kartasto oli ensimmäinen koko Suomen alueen kattanut yksityiskohtainen kartasto. Monissa tapauksissa yleiskartta säilyikin tarkimpana paikkakunnalta saatavissa olevana karttana lähes sadan vuoden ajan. 

Alunperin kartta koostui 30:stä lehdestä, jotka ainakin periaatteessa oli ajateltu yhteen liitettäviksi niin, että syntyisi yksi suuri Suomen kartta. Tästä tarkoituksesta kielii kartan vasempaan ylälaitaan piirretty suuri koristeellinen, lähes yhden osalehden täyttävä, kartussi. Virastojen seinillä tällaisia yhteen liimattuja yli kolme metriä korkeita karttoja lienee aikoinaan nähtykin. Kartta on joskus sidottu myös kirjaksi, mutta useimmiten sen lehtiä on käytetty erillisinä. Lehdet oli numeroitu kaksiosaisella numeroyhdistelmällä, jossa ensin kirjain (A-F) ilmaisi rivin ja arabialainen numero (1-5) sarakkeen niin, että Kilpisjärven lehti oli A1 ja Karjalan kannaksen lehti F5. Yhteensä karttalehtiä on 30. Lisäksi painettiin erillinen lehtijakolehti

Ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen eri lehdistä on otettu vaihteleva määrä lisäpainoksia aina vuoteen 1963 saakka. Ensimmäiset korjatut uusintapainokset on otettu jo 1870-luvulla, mutta monista, erityisesti Pohjois-Suomen lehdistä, toinen painos on ilmestynyt vasta 1800-luvun lopulla. Joistakin – erityisesti Etelä-Suomen – lehdistä ilmestyi toistakymmentä erilaista painosta. Vähiten uusintapainoksia otettiin etupäässä naapurimaita Ruotsia ja Venäjää kuvaavista reuna-aluelehdistä. Joissakin tapauksissa uusintapainoksien kartat on piirretty kokonaan uudelleen. Useimmiten ne on kuitenkin tehty vanhoilla paino-originaaleilla (painokivillä), joita on vain vähäisessä määrin tai ei lainkaan korjailtu. Kaikki kartaston lehdet piirrettiin alusta lähtien uudelleen vuosina 1896–1927. Alkuperäispainoksen kivillä painettujen lehtien otsikkona on Sektionen [...] af Karta öfver Finland. Uudelleen piirrettyjen lehtien otsikkona taas on Suomen yleiskartta – Generalkarta över Finland.

Ilmestyessään vuosina 1864–1973 yleiskartta oli yksikielisen ruotsinkielinen. Turkua ei kartalla ollut, oli vain Åbo eikä Hartolaa, oli vain Karl Gustafs. Kartan ainoa nimeke oli em. Charta öfver Finland. Kun lehtiä 1800-lolpulta lähtien ryhdyttiin uudistamaan, muutettiin ne kaksikielisiksi ja sai kartta samalla sittemmin vakiintuneen nimensä Yleiskartta – Generalkarta.

Vaikka vanhimpien painosten kartografinen laatu on heikompi kuin uusimpien, vaikuttavat ne kuitenkin painoasultaan huolitelluimmilta. Joet erottuvat niissä selvästi paksumpina viivoina.

Yleisilmeeltään kartat ovat harmahtavia. Mustan pohjapainatusvärin lisäksi niissä on käytetty sinertävän vihreätä vesistöväriä. Ruskeata on käytetty teiden värinä sekä mäkien ilmaisemiseen varjostuksella. Uusimmissa painoksissa teiden väri on punainen. Joskus osa hallinnollisista rajoista on painettu punaisella. Vanhimmissa painoksissa hallinnollisia rajoja on väritetty käsin.

Yleiskartasta on ilmestynyt yksittäisiä normaalilehtijaosta poikkeavia lehtiä. Vuosina 1937 ja 1938 julkaistiin Etelä-Suomesta erillisiin painettuihin kansiin taskukokoon taitetut lehdet "Lounais-Suomi" ja "Kaakkois-Suomi". Kaksikymmentäluvulla julkaistun Suomenmaa-kirjan useimmat läänikohtaiset liitekartat olivat yleiskartan otteita. Ainakin osaa näistä myytiin myös erikseen – pahvikansissa ja paikannimihakemistolla varustettuina. 


Yleiskartan 1:400 000 (1864–1961) lehtien painovuosia

Seuraavassa on lueteltu vanhan yleiskartan lehdet sekä lehdistä otettujen eri painosten painovuodet. Kursiivilla on merkitty epävarmimmilta tuntuvat tiedot (= sellaiset painokset, joiden olemassaoloa ei ole voitu vahvistaa kahdesta toisistaan riippumattomasta tietolähteestä).  Lihavoidulla on merkitty ensimmäinen painos ja ensimmäinen kokonaan uudelleen piirretty painos. Osa uusintapainoksista saattaa olla vain päälle painatuksia. Näitä tehtiin erityisesti vuonna 1940 kun valtakunnan uudelleen piirretty itäraja tarvittiin kartoille. 1800-luvun painoksia on vaikea erottaa toisistaan, koska niihin on vain poikkeustapauksissa merkitty painovuosi eikä uusintapainoksia tehtäessä painolaatalta ole yleensä poistettu alkuperäispainoksen painovuotta.

Lehtien painovuodet ovat:

  • A1 Lofootit 1872, 1899, 1915, 1937, 1951
  • A2 Kilpisjärvi 1872, 1899, 1913, 1916, 1925, 1939, 1947
  • A3 Karasjoki 1872, 1899, 1900, 1911, 1916, 1921, 1939, 1946, 1954
  • A4 Ivalo 1872, 1901, 1902, 1906, 1908, 1920, 1935, 1939, 1946, 1954
  • A5 Kuola 1872, 1899, 1914, 1916, 1936, 1941
  • B1 1863, 1900, 1915, 1920, 1936
  • B2 Jukkasjärvi 1872, 1900, 1910, 1912, 1920, 1925, 1939, 1947
  • B3 Kittilä 1872, 1899, 1906, 1916, 1926, 1939, 1940, 1949, 1956
  • B4 Pelkosenniemi 1872. 1893, 1899, 1907, 1916, 1925, 1939, 1946
  • B5 Kannanlahti 1872, 1900, 1913, 1920, 1940
  • C1 Arvidsjaur 1872, 1891, 1899, 1914, 1915, 1920, 1943
  • C2 Luulaja 1872, 1899, 1900, 1911, 1917, 1935, 1939, 1943
  • C3 Kemi 1872, 1897, 1906, 1907, 1911, 1913, 1919, 1920, 1927, 1939, 1945, 1959
  • C4 Kuusamo 1872, 1898, 1909, 1917, 1918, 1921, 1924, 1935, 1939, 1940, 1946, 1953, 1961
  • C5 Kiestinki 1872, 1899, 1915, 1920, 1939
  • D1 1872, 1899, 1900, 1914, 1920, 1944
  • D2 Jakobstad 1868, 1894, 1896, 1907, 1919, 1940, 1950, 1956
  • D3 Oulainen 1872, 1886, 1893, 1897, 1906, 1910, 1919, 1941, 1956
  • D4 Kajaani 1872, 1893, 1898, 1899, 1907, 1912, 1919, 1920, 1924, 1932, 1938, 1940, 1942, 1956
  • D5 Repola 1872, 1899, 1907, 1908, 1917, 1924, 1925, 1936, 1939, 1945, 1946
  • E1 Sundsvall 1866, 1899, 1915, 1920, 1944
  • E2 Pori 1866, 1866/1872, 1874, 1888, 1895, 1896, 1903, 1909, 1910, 1919, 1920, 1940, 1952
  • E3 Jyväskylä 1867, 1867/1872, 1874, 1890, 1897, 1902, 1907, 1908, 1909, 1916, 1922, 1939, 1952
  • E4 Kuopio 1868, 1872, 1874, 1886, 1892, 1897, 1904, 1908, 1912, 1913, 1919, 1921, 1937, 1940, 1954
  • E5 Sortavala 1868, 1886, 1893, 1900, 1907, 1913, 1914, 1917, 1927, 1930, 1937, 1940, 1945, 1948
  • F1 Ahvenanmaa 1865, 1897, 1916, 1917, 1934, 1940
  • F2 Turku 1865, 1874, 1885, 1893, 1897, 1899, 1907, 1912, 1917, 1923, 1931, 1938, 1942, 1950
  • F3 Helsinki 1864, 1870-luku?, 1882, 1889, 1896, 1897, 1901, 1902, 1907, 1908, 1912, 1918, 1936, 1938, 1940, 1950
  • F4 Viipuri 1864, 1874, 1885, 1892, 1896, 1898, 1902, 1904, 1909, 1913, 1920, 1937, 1940, 1945, 1951
  • F5 Käkisalmi 1864, 1884, 1892, 1895, 1897, 1898, 1905, 1910, 1918, 1919, 1940, 1942

Suomen Yleiskartan 1:400 000 lehtijako

Osta tästä aitoja vanhoja Suomen yleiskarttoja

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte Yleiskartan 1930-luvun lehdestä – Lehti A4 vuodelta 1935

Yleiskartan painokset 1:315 000, 1:300 000 ja 1:200 000 vuosilta 1896–1942
Karttanäyte
Näyte yleiskartan venäläisestä painoksesta 1:315 000 – Lehti D:2 [Vaasa] vuodelta 1896

Yleiskartan venäläinen painos 1:315 000

Venäjän sotilasviranomaiset ottivat 1800–1900-lukujen vaihteessa omia painoksia yleiskartan lehdistä. Näiden painoksien mittakaava oli Venäjällä käytetty 7,5 virstaa tuumalle eli 1:315 000. Kartat on painettu ohuelle paperille kahdella värillä vesistöjen ollessa sinisiä. Lehdillä ei ole mitään otsikkoa. Painotyön on tehnyt Tilgmann Helsingissä.

Yleiskartan saksalainen painos 1:300 000 (Generalkarte von Finnland)

Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset sotilasviranomaiset painattivat yleiskartasta painoksia mittakaavassa 1:300 000. Kartat ovat joko suoria lehtiä tai valmiiksi taiteltuja jolloin niiden otsikkotiedot on painettu myös karttojen taakse. Kartat ovat kaksivärisiä (vedet siniset). Näitä karttoja lienee ollut Suomessa kirjakauppamyynnissä 1920-luvulla.

Yleiskartan saksalainen 1940-luvun painos 1:300 000 (Deutsche Heereskarte, Sonderausgabe Finnland 1:300 000)

Tästä uudemmasta saksalaisesta laitoksesta on olemassa kahta väritykseltään toisistaan poikkeavaa laitosta. Ensimmäisessä värit ovat samat kuin suomalaisessa yleiskartassa 1:400 000 paitsi, että hallinnolliset rajat on painettu oranssilla. Toisessa laitoksessa (katso näytettä) erottuvat selvästi punaisella väritetyt tiet. Lehdille on annettu nimi, jonkin suuren lehdellä esiintyvän paikkakunnan mukaan.

Yleiskartan neuvostoliittolainen painos 1:300 000 (Generalkarta öfver Finland – Генеральная карта Финляндии)

Neuvostoliitossa painettiin Talvisodan edellä uusintapainoksia yleiskartan lehdistä mittakaavassa 1:300 000. Karttalehdille on lisätty suurimpien paikkakuntien ja vesistöjen nimiä venäjäksi. Otsikko on ruotsiksi ja venäjäksi. Merkkien selitykset ovat venäjäksi. Joitakin tielinjoja on vahvistettu. Näitä karttoja on ainakin Pohjois-Suomen alueelta.

Brittiläiset Lapin kartat 1:200 000

Geographical Section, General Staff, War Office, London on 1940-luvulla julkaissut Suomen karttoja Lapista mittakaavassa 1:200 000. Lehtiä en ole nähnyt, mutta ilmeistä on, että kyseessä ovat Suomen Yleiskartan 1:400 000 suurennokset. Niiden laatiminen liittynee brittien kiinnostukseen Petsamon nikkelistä.

Karttojen lehtijako ja lehtinumerointi ovat yhtenevät Suomen Yleiskartan lehtijaon ja lehtinumeroinnin kanssa, kuitenkin sillä erotuksella, että yksi yleiskartan lehti vastaa kahta brittiläiskartan lehteä. Yleiskartan lehdet on jaettu pohjois-etelä suunnassa kahtia niin, että esimerkiksi Yleiskartan lehteä A4 vastaa brittiläiset lehdet A4N (N = north) ja A4S (S = south). Ainakin lehdet A4N, A4S, A5N ja A5S (Petsamon, Inarin, Utsjoen ja Muurmannin ympäristöt) ovat ilmestyneet painettuina.

Yleiskartan ilmailukarttapainos 1:300 000 (Flygkarta)

Suomalaiset ja ruotsalaiset painattivat 1940-luvulla yleiskarttaa mittakaavassa 1:300 000. Tarkoituksena oli tuottaa pohjoismainen ilmailukartasto. Vastaavan mittakaavaiset kartat laadittiin ruotsissa myös muista pohjoismaista ja Venäjän länsiosista käyttäen pohjana kyseisten valtioiden omia karttapohjia.

Oleellinen ero yleiskartan vanhempiin laitoksiin verrattuna on, että nyt karttojen koordinaatisto on laskettu Greenwichin 0-meridiaanista eikä Helsingin 0-meridiaanista kuten alkuperäisessä yleiskartassa. Suomen osuuden kartat ovat kaksivärisiä (vedet siniset).

Karttojen uudistaminen tehtiin Ruotsissa osin suomalaisten kustantamana. Painotyöt tehtiin pääosin Suomessa. Ruotsalaiset kutsuivat kartastoa nimellä 'Flygkarta'. Itse kartoilla lukee kuitenkin Suomen yleiskartta – Generalkarta över Finland.

Kartat lienevät olleet aikoinaan sotasalaisuuksia, koska niihin on painettu teksti "Vain virkakäyttöön".

Lehtijako ja -numerointi poikkeavat yleiskartan muissa painoksissa käytetystä. Lehtiä on yhdistelty suuremmiksi. Lehtinumeroinnissa Suomen lehtien numero alkaa maatunnuksella SF, Ruotsin S, Venäjän R jne. Suomessa SF-tunnusta seuraa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen etenevä juokseva numerointi.

Pohjoismaisen ilmailukartaston lehtijako

Osta tästä aitoja vanhoja yleiskarttoja 1:300 000 ja 1:315 000

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte yleiskartan I-maailmansodan aikaisesta saksalaisesta painoksesta 1:300 000 – Lehti F:2 [Turku] noin vuodelta 1918
Karttanäyte
Näyte yleiskartan II-maailmansodan aikaisesta saksalaisesta painoksesta 1:300 000 – Lehti E:2 Pori vuodelta 1941
Karttanäyte
Näyte yleiskartan ilmailukarttapainoksesta 1:300 000 – Lehti SF:11 [Rovaniemi] vuodelta 1941

Uudistetut Yleiskartat 1:400 000 vuodesta 1955
Karttanäyte
Näyte uudistetusta yleiskartasta 1:400 000 – Lehti 25 Kemi vuodelta 1962

Vuosina 1955–1966 yleiskartta uusittiin kokonaan. Uuden tyyppiset lehdet ilmestyivät yleislehtijaossa. Lehtien koko on sama kuin yleislehtijaon suurten, kaksinumeroisten, ruutujen koko. Karttalehtien otsikkona on vain Yleiskartta.


Uusi yleiskartta ilmestyi vuosina 1968 ja 1977 myös kirjan muodossa (katso Karttakirja).

Karttatiedon hakemistoon

Karttakirjat 1:400 000 vuosilta 1891–1977
Karttanäyte
Näyte karttakirjojen kansista: Oikealta Matkailijayhdistyksen Suomi-Kartastot vuosilta 1894 ja 1902 sekä Maanmittaushallituksen karttakirjat vuosilta 1923, 1950 ja 1968.

Maanmittaushallitus julkaisi Yleiskartan kirjan muodossa nimellä Suomen kartta = Kartta över Finland. Siitä on seuraavat painokset 1920, 1923, 1927, 1943, 1950. Näistä vuoden 1927 painos on ensimmäinen, joka käsittää koko Suomen. Varhaisimmissa painoksissa Pohjois-Suomi oli kuvattu pienemmässä mittakaavassa kuin mu Suomi. Kirjassa lehtijako on aivan omansa lehtikoon ollessa alkuperäistä huomattavasti pienempi. Vuosien 1943 ja 1950 painoksien kartat poikkeavat esitystavaltaan vanhempien painoksien kartoista. Karttakirjan vuosien 1920–1927 painoksien lehtiä on myyty myös irrallisina.


Maanmittaushallituksen karttakirjan edeltäjä oli Suomen matkailijayhdistyksen julkaisema Suomi-Kartasto, jonka eri painoksissa vuosilta 1890, 1894, 1897, 1902, 1909, 1915, 1917 on käytetty yleiskartan pohjalta tehtyjä karttoja. Vanhimmissa painoksissa karttoja on vain tärkeimmiltä matkailualueilta, mutta viimeisissä jo lähes koko Etelä-Suomesta.

Yleiskartan vuosina 1955–1966 uudistetun laitoksen kartta-aineisto ilmestyi vuonna 1968 kirjana nimekkeellä Suomi Finland. Yleiskarttakirja Generalkartboken 1:400 000 ja toisen kerran vuonna 1977 muodoltaan ja sisällöltään oleellisesti uudistettuna nimekkeellä Suomi Finland Uusi yleiskarttakirja Nya generalkartboken 1:400 000

Karttatiedon hakemistoon

Suomi Venäjän keisarikunnan suurissa yleiskartoissa vuosina 1804–1917


Suomi on esiintynyt Venäjän keisarikunnan kartastoissa ja kartoissa 1700-luvulta lähtien. Viipurin läänin ja koko Suomen kartat olivat mukana Venäjän tiedeakatemian 1740-luvulla julkaisemassa ns. Grimmelin karttasarjassa. Ensimmäiset yksinomaan Suomea kuvaavat venäläiset merikartat ovat vuodelta 1714.

Kun Suomi vuonna 1809 liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa, sai se samalla myös paikan Venäjän keisarikunnan kartoissa. Seuraavassa on lyhyet tiedot merkittävimmistä (aikansa parhaista) suurista monilehtisistä Euroopan Venäjän kartoista, jotka samalla olivat suuria useasta osalehdestä koostuvia Suomen karttoja. Tässä ovat tiedot mittakaavoissa 1:420 000 ja 1:840 000 julkaistuista kartoista.

Karttatiedon hakemistoon

van Suchtelenin ja Oppermannin "satalehtinen" Venäjän keisarikunnan ja läheisten rajantakaisten alueiden tarkka kartta 1:840 000 vuosilta 1804–1816
Karttanäyte
Näyte (suurennos) satalehtisen kartan Lounais-Suomea kuvaavasta käsin väritetystä karttalehdestä – Lehti ??? vuodelta 1804*

Varhaisin venäläinen kartasto, jossa koko Suomi on mukana useammalla lehdellä on 1800-luvun alussa ilmestynyt kenraali J.P. van Suchtelen ja P. Oppermann toimittama Venäjän keisarikunnan ja läheisten rajantakaisten alueiden tarkka kartta (Подробная карта Российской империи и близъ лежащихъ заграничныхъ владенiй) . Venäjällä kartasto tunnetaan nimellä satalehtinen kartasto koska sen alunperin piti käsittää sata karttalehteä. Kartan Suomea kuvaavista lehdistä otettiin ainakin kaksi painosta (v. 1804 ja noin 1816). Vuoden 1804 painoksessa Suomi on mukana, mutta on merkitty osaksi Ruotsia. Vuoden 1816 painoksessa karttaa on kasvatettu pohjoiseen jotta koko Suomi olisi saatu mukaan. Samalla muutkin Suomea kuvaavat lehdet on uusittu. Etelä Suomen osuus perustuu pääosin 1700-luvun viimeisinä vuosina ilmestyneisiin C.P. Hällströmin läänikarttoihin. Suomen Lapin kuvauksen päälähteenä on ruotsalaisen lääkärin Wahlenbergin vuonna 1802 julkaisema Kemin Lapin kartta. 

Kartan toinen painos on ensimmäinen kartta, jossa Suomi esiintyy uusissa vuoden 1809 rajoissaan. Kartta oli aikansa mittakaavatarkin koko Suomen kartta ja säilytti tämän aseman aina vuoteen 1873, jolloin Suomen yleiskartta 1:400 000 valmistui. Suomi tai sen osia esiintyy kartan lehdillä (2), 3, 4, (17), 18, 19, 20, 21, 22, 23, C, (E) ja F. Sulkuihin merkityillä lehdillä on vain hyvin vähän Suomea.

Vuonna 1814 ranskalaiset painattivat suurimman osan kartasta ranskannettuna Napoleonin Venäjän sotaretkeä varten.

Satalehtisen kartan lehtijako Suomessa

Karttatiedon hakemistoon

Napoleonin Venäjän retken kartasto 1:500 000 vuodelta 1814
Karttanäyte
Näyte Napoleonin Venäjän kartasta – Lehti A4 vuodelta 1814*
Venäjän retkeään valmistellut Napoleon laaditutti pääesikunnallaan ranskannetun painoksen satalehtisestä kartasta. Kartta on suurennettu mittakaavaan 1:500 000 eikä ylety idässä yhtä pitkälle Uralille kuin alkuperäinen venäläinen kartta. Lehdet on suunniteltu atlakseksi kirjaan koottaviksi. Karttakokonaisuus käsittää nimiölehden, lehtijakolehden ja 77 varsinaista karttalehteä. Lehdet ovat atlaksen koko aukeaman kokoisia – marginaaleineen noin 65×100 cm. Kartan nimeke alkukielellä on Carte de la Russie Europeénne, traduite et gravée par ordre du gouvernement au Depõt Général de la Guerre en 1812, 1813, et 1814 d'après La Carte Russie en 104 feuilles. Suomessa kartta ylettyy napapiirille. Suomea kuvaavia karttalehtiä on 8 kappaletta.

Napoleonin sotakartaston lehtijako Suomessa

Karttatiedon hakemistoon

Schubertin Venäjän keisarikunnan länsiosien erityiskartta 1:420 000 vuosilta 1826–1840
Karttanäyte
Näyte Schubertin kartan käsin väritetystä lehdestä – Lehti XII [Helsinki–Tallinna] 1830-luvulta (painettu 1848)

Aikansa (vuosien 1840–1873) ylivoimaisesti tarkin Etelä-Suomen kartta oli kenraali F.F. Schubertin johdolla vuosina 1832–1840 julkaistu Venäjän keisarikunnan länsiosien erityiskartta (Специальная карта западной части Российской империи). Suomi on mukana yhdeksällä kartan luoteiskulman lehdellä. Kartan mittakaava on 1:420 000 eli kymmenen Venäjän virstaa maastossa vastaa yhtä Englannin tuumaa kartalla. Mittakaava on lähes sama kuin runsaat noin 30 vuotta myöhemmin ilmestyneen Suomen yleiskartan.

Kartat on painettu kupariin kaiverretuilla laatoilla ja useimmiten käsin väritettyjä. Normaalilehtien koko on 50×75 cm. Koko kartan mitat ovat 5,50×4,90 metriä + marginaalit. Kartat ovat tietorikkaita: kyliä, asutuksia ja jopa yksittäisiä taloja on merkitty runsaasti. Samoin paikannimistöä on runsaasti, joskin venäjäksi kirjoitettuna.

Tarkan kaiverrustekniikan avulla on kartalla pystytty esittämään enemmän yksityiskohtia, kuin vastaavan mittakaavan kartoilla yleensä. Varjopuolena tästä on se, että esimerkiksi teksti on niin pientä, että sen lukeminen voi olla monelle vaikeata ilman suurennuslasia. Kartaston heikkous (myöhemmin ilmestyneisiin Suomen yleiskarttaan ja Strelbitskyn kymmenen virstan karttaan verrattuna) oli sen puutteellinen geodeettinen perusta. Aikalaisten kannalta tällä heikkoudella oli suuri merkitys. Karttaa historian tutkimuksen lähteenä käyttäville jälkipolville kuitenkin lienee yksityiskohtien runsaus ja niiden suhteutus toisiinsa tärkeämpää kuin se, että kaikki karttamerkinnät sijaitsevat täsmälleen oikeilla koordinaateillaan.

Schubertin kartan Suomen osuuden lehtijako

Karttatiedon hakemistoon

Strelbitskyn Euroopan Venäjän ja sen viereisen Länsi-Euroopan ja Vähä-Aasian erityiskartta 1:420 000 vuosilta 1875–1917
Karttanäyte
Näyte Strelbitskyn kartasta – Lehti 25 [Viipuri] vuodelta 1875 (painettu 1915)

Vuonna 1865 ryhdyttiin Venäjällä kenraali I. A Strelbitskyn johdolla laatimaan uutta Eurooppalaisen Venäjän kartastoa mittakaavassa 1:420 000 eli kymmenen virstan karttaa. Kartalla haluttiin korvata jo vanhentuneena pidetyt Schubertin kartat 1840-luvulta. Uusi päätoimittajansa mukaan Strelbitskyn kartastona tunnettu kokonaisuus valmistui vuonna 1880 nimellä Euroopan Venäjän ja sen viereisen Länsi-Euroopan ja Vähä-Aasian erityiskartta (Специальная карта Европейской России с прилегающей къ ней чаcтю Западной Европы и Малой Азии). Strelbitskyn piirtäjillä oli käytettävissään huomattavasti paremmat geodeettiset mittaukset kuin edeltäjällään.

Suomen osuus piirrettiin ja painettiin kahteen kertaan: Ensimmäisen kerran vuosina 1866–1872. Lehdet pian kuitenkin uudelleenpiirrettiin, ehkä johtuen siitä, että suomalaisten valmistama Suomen yleiskartta 1:400 000 valmistui samoihin aikoihin ja oli näin käytettävissä lähteenä. Kaikki näkemäni Suomea kuvaavat lehdet on laadittu vuonna 1874 tai sen jälkeen. Koko kartasto käsittää 177 lehteä. Niistä 145 kokolehteä + 3 lisälehteä kuvaavat Venäjän alueita ja 29 lehteä yksinomaan Venäjän ulkopuolisia maita.

Värien määrä vaihtelee. On yksivärisiä ja monivärisiä. Joissakin painoksissa hallinnollisten rajojen väri on tuotettu painamalla, toisissa käsin värittämällä. Värillisille kartoille on luonteenomaista vihreä yleisvaikutelma, joka johtuu vihreän käyttämisestä metsien kuvaamiseen.

Yksityiskohtia Strelbitskyn kartoissa on vähemmän kuin Schubertin kartoissa. Kuten yleensä koko laajan Venäjän maan kartoissa, on tässäkin kartassa eri lehtien välillä valtaisia tasoeroja. Seuduilta, joista yksityiskohtaista mittaustietoa on ollut olemassa, ovat kartat piirretyt yksityiskohtaisiksi. Vähän tunnetuilta seuduilta kartat ovat epätarkkoja ja jopa suorastaan valheellisia. Niinpä Suomea esittävät kartat ovat yleensä tarkkoja, mutta jo Itä-Karjalan lehdet ovat hyvin ylimalkaisia. Itä-Karjalan pohjoisosissa on kartan tekijä saattanut, 1600-luvun tyyliin, "roiskaista" kartalleen sikin sokin suunnattoman joukon nimettömiä epämääräisen muotoisia järviä, koska on jostain kuullut, että seudulla on järviä, mutta ei ole tiennyt niiden lukumäärää, yhdenkään niistä sijaintia, kokoa tai nimeä.

Kartastosta tuli hyvin pitkäikäinen. Lehdistä otettiin uusia ja uudistettuja painoksia ainakin vielä 1930-luvulla – mahdollisesti myöhemminkin.

Strelbitskyn kartan Suomen osuuden lehtijako

Karttatiedon hakemistoon


Ulkomailla tehdyt suurimittakaavaiset Suomen kartastot


Ulkomaisista Suomen kartoista yleensä

Suurimittakaavaisia Suomen karttoja on tuotettu muuallakin kuin Suomessa. Venäläisten sotilastopografien ennen vuotta 1917 tekemiä karttoja ei voitane lukea tähän joukkoon, koska Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa ja näin ollen Venäjän sotilaiden laillista toimialuetta.

Ulkomailla julkaistut suurimittakaavaiset Suomen kartastot ovat yleensä tehdyt sotilastarkoituksiin. Karttojen teettäminen vieraan valtakunnan alueelta sotilaiden toimeksiannosta, kertoo että nämä sotilaat ovat arvioineet joskus ehkä sotivansa tuon valtion alueella. Silloinkin kun korkealaatuisia suomalaisia Suomen karttoja on kuka tahansa (myös ulkomaiden sotilasasiamies) voinut kaupasta vapaasti ostaa, ovat vieraat valtiot uhranneet varojaan omien Suomen karttojensa valmistamiseen. Pääsääntöisesti nämä vieraiden tekemät kartat perustuvat suomalaisten karttojen kopiointiin. Vain äärimmäisen harvoin, jos koskaan, ulkomaisissa kartoissa on sellaista tietoa, mitä vastaavissa suomalaisissa kartoissa ei olisi. Useimmissa tapauksissa ulkomaiset kartat ovat, ainakin suomalaisen mielestä, suomalaisia esikuviaan huonompia.

Vieraan valtion alueen kattavaa sotilaskartoitusta pidetään yleensä sotasalaisuutena. Tieto karttojen olemassaolosta leviää "viholliselle" yleensä vasta sotien aikana, jolloin karttoja saadaan sotasaaliina. Niinpä emme tiedä minkälaisia karttoja tällä hetkellä minkäkin valtion topografijoukkojen holveissa on. Arvattavasti jotain kuitenkin jossain on.

Suomikaan ei ole tässä asiassa synnitön. Niinpä 1920–1930 -lukujen suomalaiset topografiset kartastot 1:20 000 ja 1:50 000 yletettiin Venäjän puolelle Nevajoelle asti. Jatkosodan aikana suomalaiset kartoittivat huomattavia alueita Itä-Karjalasta mittakaavassa 1:20 000 ja julkaisivat nämä kartat painettuina. Myös Itä-Karjalan alueelta otettuja ilmakuvakarttoja painatettiin. Samaten suomalaiset painattivat uusintapainoksia neuvostoliittolaisista Itä-Karjalan topografisista kartoista 1:100 000 ja 1:50 000.

Vieraan valtion kartoittamisella on pitkät perinteet. Jo 1700-luvulla ruotsalaiset ja venäläiset julkaisivat painettuja karttoja toistensa alueista. Esimerkkeinä mainittakoon venäläinen Grimmelin Suomen kartta 1740-luvulta ja suurin piirtein samanaikainen ruotsalainen Bjurmanin Suomenlahden ympäristöalueiden kartta. Nämä kartat olivat kuitenkin varsin pienimittakaavaisia. Kohtalaisen tarkka sen sijaan on em. Napoleonin Venäjän retkeään varten painattama Euroopan Venäjän kartasto.

Karttatiedon hakemistoon

Neuvostoliittolaiset Suomen kartat 1:500 000, 1:300 000, 1:200 000, 1:100 000, 1:50 000 ja 1:20 000 vuosilta 1920–1944

Neuvostoliitossa julkaistiin 1930-luvulla ja 1940-luvun alussa tarkkoja karttoja suuresta osasta Suomea. Kartat on piirretty neuvostoliittolaiseen lehtijakoon ja koordinaatistoon. Ne ovat venäjänkielisiä. Julkaisija on Puna-armeijan pääesikunta (= Генеральной штаб красной армии) tai kuten nimi joissain vaiheessa kuului Työläis-talonpoikaisen puna-armeijan pääesikunta (= Генеральной штаб рабоче-крестянской красной армии). Karta eivät yleensä esitystavaltaan poikkea vastaavista Neuvostoliiton omaa aluetta esittävistä kartoista. Karttoja julkaistiin mittakaavoissa 1:500 000, 1:300 000, 1:200 000, 1:100 000, 1:50 000 ja 1:20 000. Karttojen tiedot perustuivat pääosin tsaarin aikaisiin topografikarttoihin ja suomalaisiin taloudellisiin ym. karttoihin, täydennettynä vakoilulähteistä saaduilla tiedoilla. Nämä kartat ovat yleensä monivärisiä, vihreän värin ollessa hallitseva.

Karttoja on julkaistu ainakin seuraavista osista Suomea:

  • 1:500 000 ja 1:300 000  lienee koko maan alueelta. 1:300 000 -kartat ovat suurennoksia 1:500 000 -kartoista.
  • 1:200 000 -karttoja on ainakin Viipurin läänistä.
  • 1:100 000 -karttoja: Pori-Tampere-Joensuu -linjan eteläpuoleinen osa Suomea sekä Pohjois-Suomesta suurin piirtein Rovaniemen, Kemijärven, Sallan, Savukosken ja Kuusamon kuntien alueet.
  • 1:50 000 -karttoja: Karjalan kannas Lappeenranta-Käkisalmi -linjasta etelään.
  • 1:20 000 -karttoja. Ainakin Hankoniemen seudulta ja Viipurin ja Lappeenrannan väliltä.

On mahdollista, että karttoja olisi julkaistu edellä mainittua laajemmaltakin alueelta, mutta seikka ei ole tullut tämän kirjoittajan tietoon. Todennäköistä on, että uusintapainoksia ja uudistettuja painoksia olisi tehty Toisen maailmansodan jälkeen. 1990-luvulla, Neuvostoliiton hajottua, myyntiin on tullut neuvostoliittolaisia topografisia karttoja niin Suomesta kuin useista muistakin maista, mikä kertoo, että ulkomaiden kartoittaminen oli Neuvostoliitossa huomattavan laajaa. Välirauhan aikana vuosina 1940–1941 Neuvostoliitto kartoitti tuolloin hallitsemaansa luovutetun Karjalan aluetta mittakaavassa 1:25 000.

Neuvostoliittolaisten 1:100 000 Suomen karttojen lehtijako

Neuvostoliittolaisten 1:50 000 Suomen karttojen lehtijako

Osta tästä neuvostoliittolaisia Itä-Karjalan karttoja 1:50 000

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte neuvostoliittolaisesta topografisesta kartasta 1:100 000 – Lehti P-35–45 ja 46 (Tuusniemi) vuodelta 1941*
Karttanäyte
Näyte neuvostoliittolaisesta topografisesta kartasta 1:50 000 – Lehti P-35-118-Б (Kavantsaari) vuodelta 1932 (painettu 1939)*
Karttanäyte
Näyte neuvostoliittolaisesta topografisesta kartasta 1:20 000 – Lehti IV:20 Bromarv vuodelta 1941*
Karttanäyte
Neuvostoliittolaisia Suomen yleiskarttoja. Vasemmalla Suomen Yleiskartan venäjännetty 1:300 000 painos, keskellä 1:500 000 -kartta ja oikealla 1:300 000 -kartta (karttojen mittakaavat eivät kuvassa ole vertailukelpoisia)*

Saksalaiset Suomen kartat 1:300 000 ja 1:100 000 vuosilta 1917–1945
Karttanäyte
Näyte saksalaisesta 1:300 000 -kartasta – Lehti T 67 Rovaniemi vuodelta 1944*

Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset painattivat karttoja Suomen ja Itä-Karjalan alueilta. Suomea kuvaavat kartat ovat osin saksannettuja kopioita suomalaisista ja venäläisistä alkuperäiskartoista. Suomen kartasto mittakaavassa 1:300 000 Generalkarte von Finnland on Suomen yleiskartan 1:400 000 suurennos (katso lukua Suomen Yleiskartan saksalaiset painokset). Tarkemmista kartoista olen nähnyt vain Helsingin ympäristökartan, joka on kopio venäläisestä topografisesta kartasta 1:42 000.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset niin ikään julkaisivat omia karttoja Suomesta. Osa näistä on suomalaisten karttojen uusintapainoksia. Paitsi Suomen Yleiskartan suurennosta mittakaavassa 1:300 000 (katso lukua Suomen yleiskartan saksalaiset painokset) painettiin myös saksalaisten itsensä toimittamaa vastaavan mittakaavaista karttaa sekä Suomen taloudellisen kartan 1:100 000 saksalaista versiota nimellä Deutsche Heereskarte 1:100 000. Sodan aikana saksalaiset laativat Lapin alueelta omia karttojaan samassa mittakaavassa.

Deutsche Heereskarte Finnland 1:300 000 – (Finnland 1:300 000 Sonderausgabe) (1940-luku)

Karttoja on kahta tyyppiä – Suomen Yleiskartan kopiota ja saksalaisten omia tuotteita. Yleiskartan kopiot ovat vanhempia ja niitä lienee julkaistu koko maan alueelta. Kartoissa on suomalainen koordinaatisto ja lehtinumerointi. Saksalaisten omia karttoja on ainakin Lapin ja Oulun läänien alueilta. Kartat ovat monivärisiä ja varhaisimmat Lapin alueelta tehdyt korkeuskäyrillä varustetut kartat. Lehtijako ja koordinaatisto ovat saksalaiset

Deutsche Heereskarte Finnland 1:100 000 (1940-luku)

Karttoja on ilmestynyt ainakin Kankaanpää-Ilomantsi-linjan eteläpuoleisesta Suomesta sekä Saariselän pohjoispuolisesta osasta Suomen Lappia. Etelä-Suomen lehdet ovat Suomen taloudellisen kartan polyedriprojektiolehtien "läheskopiota". Värit on uusittu – metsät on kuvattu vihreällä ja pellot valkealla. Joissakin lehdissä on suomalainen Gauss-Krügerin koordinaatisto – useimmissa ei lainkaan koordinaatistoa. Lehtinumerointi ja lehtien nimeämisjärjestelmä on omansa. Pohjois-Suomen lehdet ovat saksalaisten omien kartoituskäytäntöjensä mukaan tekemiä.

Saksalaisten 1:100 000 Suomen karttojen lehtijako

Osta tästä aitoja vanhoja saksalaisia Suomen karttoja

Karttatiedon hakemistoon

Yhdysvaltalaiset Suomen kartat 1:50 000 1950- ja 1960-luvuilta

Yhdysvaltain armeija on osoittanut niin suurta kiinnostusta Suomea kohtaan, että on painattanut suurimittakaavaisia karttoja maamme alueelta. Lehtijako on Yhdysvaltalainen. Lehtien koko 62:n leveyspiirin eteläpuolella 15' (korkeus) x 22,5' (leveys) ja tuon leveyspiirin pohjoispuolella 15' (korkeus) x 30' (leveys). Projektiona on poikittainen Mercatorin projektio. Kartat ovat värillisiä.

Karttojen tiedot perustuvat suomalaisiin alkuperäiskarttoihin. Vuoteen 1964 mennessä oli painettu ainakin valtaosa linjan Pori-Mänttä eteläpuolisen ja linjan Mänttä-Porvoo länsipuolisen alueen lehdistä. Myöhemmin painetuista lehdistä minulla ei ole varmaa tietoa.

Karttatiedon hakemistoon

Suurimittakaavaiset Suomen tiekartat


Suomen autokartta – Finlands bilkarta 1:200 000 vuodelta 1930
Karttanäyte
Näyte Suomen autokartan lehdestä ja kansilehdestä – Lehti 5 vuodelta 1930

Ensimmäinen suurimittakaavaisen Suomen tiekartaston Suomen autokartta – Finlands bilkarta julkaisi kustannusliike Kuvataide-Bildkonst vuonna 1930. Alkuperäinen suunnitelma lienee ollut ylettää kartasto aina Kemin korkeudelle saakka. Painettuina ilmestyivät kuitenkin vain Pori-Sortavala-linjan eteläpuolisen alueen kattavat lehdet 1-6. Lehtijako ilmenee yllä olevasta kuvasta. Kartat ovat monivärisiä ja haitarina kokoon taittuvia. Niissä on vaaleanruskeat kannet.

Olemukseltaan kartat muistuttavat Maanmittaushallituksen vuodesta 1931 ilmestyneitä Suomen tiekartta -sarjan karttalehtiä. Maanmittaushallituksen tuotteisiin verrattuna graafinen esitystapa ja painojälkikin olivat huonompia. Tieverkoston kuvauskin vaikuttaa paikka paikoin epäluetettavammalta kuin Suomen tiekartan varhaisimmissakin lehdissä.

Karttatiedon hakemistoon

Suomen tiekartta – Vägkarta över Finland vuosilta 1931–1964

Vuosina 1931–1932 ilmestyi ensimmäinen painos Maanmittaushallituksen kaksitoistalehtisestä kartastosta Suomen tiekartta – Vägkarta över Finland. Kartaston lehdistä ilmestyi sittemmin lukuisia uusintapainoksia yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Karttojen mittakaava ei ollut yhtenäinen. Linjan Pori-Jaakkima eteläpuolisten lehtien (1-6) mittaava oli 1:200 000. Tästä pohjoiseen aina Rovaniemen korkeudelle asti (lehdet 7–11) mittakaava oli 1:400 000. Pohjoisimman Lapin lehden (lehti 12) mittakaava oli 1:1 000 000. Kartat ovat monivärisiä. Tiestö tulee kartoilta esille selkeästi. Tämä johtuu suurelta osalta siitä, että kartat ovat muun kuin tiestö- ja vesistökuvauksen osalta pelkistettyjä. Ensimmäisen painoksen kartoille teitä on merkitty selvästi vähemmän kuin myöhempiin painoksiin ja valta- ja kantateiden numeromerkinnätkin puuttuvat. Teiden numerointi otettiin käyttöön 1930-luvun puolivälissä. Vuosina 1938–1939 kartaston lehdistä otettiin uudistetut painokset. Toisen maailmansodan jälkeen lehdistä ilmestyi lukuisia uusia painoksia aina 1960-luvun puoliväliin asti. Kartan lehtijako ilmenee alla olevasta kansilehden kuvasta.

Eri lehdistä on painoksia seuraavilta vuosilta. Kursiivilla merkityt tiedot perustuvat vain yhteen kirjalliseen lähteeseen, joten varmuus näiden olemassaolosta on vähäisempi kuin muiden).
  • Lehti 1: 1932(tai 1931), 1940, 1946, 1947, 1951, 1957, 1959, 1961, 1963
  • Lehti 2: 1931, 1931/päälle painatus n. v. 1935, 1938, 1940, 1942, 1946, 1950, 1956, 1957, 1960, 1961, 1963
  • Lehti 3: 1932, 1939
  • Lehti 4: 1932, 1939, 1945, 1946, 1951, 1955, 1958, 1960, 1962, 1963
  • Lehti 5: 1931, 1940, 1947, 1951, 1956, 1957, 1958, 1960, 1962, 1963
  • Lehti 6: 1932, 1939, 1946, 1951, 1958, 1960, 1963
  • Lehti 7: 1931, 1938, 1939, 1947, 1950, 1956, 1957, 1960, 1962, 1963
  • Lehti 8: 1931, 1939, 1941, 1946, 1955, 1957, 1960, 1962, 1963
  • Lehti 9: 1932, 1940, 1948, 1952, 1957, 1959, 1962
  • Lehti 10: 1932, 1939, 1947, 1956, 1959, 1960, 1962
  • Lehti 11: 1932, 1939, 1946, 1952, 1959, 1960, 1963, 1964
  • Lehti 12: 1932, 1939, 1952, 1958, 1960, 1962, 1964

Karttatiedon hakemistoon

Karttanyte
Näyte Suomen tiekartan ensimmäisen painoksen lehdestä – Lehti 5 vuodelta 1931
Karttanäyte
Näyte Suomen tiekartan 1950-luvun painoksen lehdestä – Lehti 5 vuodelta 1958

Suomen tiekartta vuosilta 1965–1972 ja Suomen tiekartta GT vuosilta 1971–2004
Karttanäyte
Suomen tiekartan ja Suomen tiekartta GT:n vuosina 1965–1997 käytössä olleet kansikuvat aikajärjestyksessä

Suomen tiekartta (1965–1972) ja Suomen tiekartta GT (1971-2004)

Vuonna 1965 uudistettiin täydellisesti vanha Suomen tiekartta. Peruskartoituksen edistyttyä runsaasti hyvää aineistoa kunnollisen kartan tekemiseen oli käytettävissä. Kasvava moottoriliikennekin vaati parempia karttoja. Vanhan Suomen tiekartan kanssa uudistetulla kartastolla ei juuri ole muuta yhteistä kuin sama nimi ja osin sama mittakaava. Vuodesta 1971 uudistettu kartta parani vielä entisestään kun siitä ryhdyttiin julkaisemaan GT-rinnakkaispainosta. GT-kartat olivat muuten samoja kuin "varsinaiset" Suomen tiekartat, mutta niihin oli lisäksi painettu korkeuskäyrät ruskealla ja pellot keltaisella. Näin uudistetusta tiekartasta oli tullut samalla myös maastokartta ja monenmoisiin tarkoituksiin soveltuva yleiskartta. GT-tiekartta saavutti suuren suosion jopa niin, että se monessa tapauksessa syrjäytti Yleiskartan 1:400 000. GT-tiekartastosta muodostui vähitellen eräänlainen "Suomen yleiskartta 1:200 000". Tiekartan "ei-GT painosta" ei enää 1970-luvun alun jälkeen jatkettu.

Kartaston kartoista on sittemmin ilmestynyt lukuisia painoksia. GT -uudistuksen jälkeen karttojen yleisilme ei ole juurikaan muuttunut. Lehtijako on muuttunut. Tämän muutoksen vaiheet ovat seuraavat

1) Vuosina 1965–1972 lehtiä oli 13 (numeroitu 1–13). Lehdet 1–11 olivat mittakaavassa 1:200 000 ja lehdet 12–13 (pohjoisin Suomi) 1:400 000


2) Vuonna 1974 lehtiä oli 17 (numeroitu 1–15 ja 24–25). Lehdet 1–15 olivat mittakaavassa 1:200 000 ja lehdet 24-25 (pohjoisin Suomi eli edellisten painosten lehdet 12 ja 13) 1:400 000. Lehdet 12–15 peittivät saman alueen kuin lehti 24.

3) Vuonna 1976 lehtiä oli 19 (numeroitu 1–17 ja 24–25). Lehdet 1–17 olivat mittakaavassa 1:200 000 ja lehdet 24–25 (pohjoisin Suomi) 1:400 000. Lehdet 12–15 peittivät saman alueen kuin lehti 24. Lehdet 16–17 peittivät osan lehden 25 peittämästä alueesta.

4) Vuosina 1977–2004 lehtiä on ollut 19 (numeroitu 1–19). Kaikkien mittakaava on 1:200 000.

Vuosina 2004–2007 kartasto uusittiin entisen nimen kuitenkin säilyessä.

Vuonna 1979 kustantaja Weilin & Göös julkaisi koko GT-kartta-aineiston kovakantisena kirjana Fennia. Kartat oli pienennetty mittakaavaan 1:250 000. Vuonna 1983 Valitut Palat julkaisi koko Suomen tiekartan (ei-GT) aineiston kovakantisena kirjana Suomen matkakartasto. Etelä-Suomi Oulun eteläpuolelle oli mittakaavassa 1:250 000 ja Pohjois-Suomi 1:400 000. Kirjasta otettiin vuoteen 1992 mennessä ainakin 6 painosta. Vuonna 1994 Maanmittaushallituksen tiekartta-aineiston perinyt Karttakeskus Oy (entinen Maanmittaushallituksen karttapaino) julkaisi koko GT-kartta-aineiston kirjana GT-tiekartasto. Nyt Etelä-Suomi Oulun pohjoispuolelle oli mittakaavassa 1:200 000 ja Pohjois-Suomi 1:400 000. Uusissa painoksissa 2000 luvulla Pohjois-Suomen karttojen mittakaava on ollut 1:250 000.

Suomen tiekartan ja Suomen tiekartta GT:n lehtijaot vuosina 1965–1997

Karttatiedon hakemistoon

Karttanäyte
Näyte uudistetun Suomen tiekartan ensimmäisen painoksen lehdestä – Lehti 5 vuodelta 1966
Karttanäyte
Näyte Suomen tiekartta GT:n varhaisen painoksen lehdestä – Lehti 5 vuodelta 1974

Jälkikirjoitus

Nyt ilmestyvä karttatiedon neljäs painos on kokonaan uudistettu. Näytekuvat on uusittu ja niiden määrä on moninkertainen aiempaan nähden. Mukaan on otettu  lehtijakokarttoja. Teksti on kokonaan läpikäyty ja monet kappaleet uudelleen kirjoitettu. Tekstissä on paljon muutoksia -- erityisesti vanhempien karttojen ilmestymisaikojen kohdalla. Mahdollisuus ostaa karttatiedossa mainittujen kartastojen alkuperäislehtiä on lisätty Useimmat näytekuvista on skannattu 300dpi asetuksella ja tallennettu 3000x1000 -pixelin kokoisina. Ne ovat näin ollen mittakaavan osalta keskenään vertailukelpoisia. Pienempi osa  näytteistä perustuu valokuviin, jotka yleensä on otettu käsivaralla pienellä kameralla huonoissa valaistusoloissa. Nämä kuvat on merkitty kuvatekstin loppuun laitetulla tähdellä *. Lehtijakokartat perustuvat useimmiten karttojen julkaisijoiden omiin lehtijakokarttoihin, joita on täydennetty ja yhdistelty.

Copyright Jan Strang 2013

Karttatiedon hakemistoon